Joulusesonki ja maha alkaa olla tiellä.

Olen parille kaverille sanonu että en tehe toiste samaa virhettä ja ole talvis aikaan viimisillään raskaana. Kaikki takit on pieniä, toppahousut ei mene kiinni, maha meinaa paleltua jos ei pidä paksua paitaa päällä, talvikenkiä ei saa jalkaan kunnolla muuten kuin penkillä istuen. Takit jotka sopii päälle ja jää hyvin tilaakin on iskältä lainaan saatu Dimexin takki ja firman kelkkatakki kokoa XL, lempikengät on kumpparit. Lattioita ei enää luututa persepystyssä vaan kontaten ja maha tulee tielle kun yrittää saada jotain ylähyllyltä. Voi tätä raskauden ihanuutta ja autuutta... Minua ei oteta enää kelkan kyytiin saatikka päästetä ajamaan, huskyvaljakkoon ei kuulemma pääse enää kyytiin ja mitähän muuta kaikkea kivaa minulta on kielletty.

Neuvolassa kaikki on ollut ok, verenpaineet on kohillaan, hemoglobiini on pysyny koko ajan 134-136, virtsa on ok, kaverin sykkeet on ollu tasaset ja kohdun kasvukäyrä menee aavistuksen käyrän keskijanan yläpuolella ja paino on noussu tasasesti. 

Ultrassa sitten onki ollu vähän haastetta. Kaveri on ollu aina niin tiukassa paketissa ja paikallaan ettei kätilö meinaa saada katottua kunnolla kaikkea tarvittavaa, viimeksi kävin kävelemässä välistä että kaveri vaihto asentoa. Mutta onneksi viimesimmällä ultrakäynnillä ei enää ollu kaverilla sydämessä kalkkitäpliä ja muutenki kaikki oli hällä ok. Istukka ei kuitenkaan ollut vieläkään noussu kohdunsuulta kuin muutaman millin ja sitä nyt tarkkaillaan vähän. Epäilevät ettei ehdi enää nousta kunnolla jos ollenkaan pois tieltä, olen jo alkanu orientoitumaan siihen että leikkaus on edessä. Nyt on viikkoja 28+1 ja äitiysloma pitäs alottaa viimesään 3.2.2016, mutta varmaan alotan vähän aikasemmin jos minusta ei ole enää töitä kunnolla tekemään. Kaverin liikkeet tuntuu ja näkyy mahanpäälläkin, ja toisinaan hää on erittäin vilkkaalla päällä. Äitiyspakkaus on aukastu ja kaikki pesty, nyt huomenna saapi järjestellä laatikoihin kun ovat kuivaneet. Vaatteita laittaessa kuivumaan tuli sellanen olo että meille on tulossa vauva, näille vaatteille on kohta käyttäjä, todellisuus iski päin kasvoja. Hyvistä yöunista ei ole enää tietoakaan ja missään asennossa istuminen, makaaminen tai seisominen ei ole hyvin kuin sen parin minuutin verran. 

Tänään mietin että meneeköhän kaverilla ja Pekulla jossain vaiheessa lelut sekasin. Peku osaa levitellä luut ja lelut pitkin kämppää ja uskon että samaa tekee kaverikin kun pääsee liikenteeseen. Ainakin pitäs olla hyvä vastustuskyky tulevalla perheenjäsenellä. 

Tämmönen lyhkänen kirjotus tähän väliin, ei ole nyt energiaa kirjottaa enämpää taikka ottaa kuvia. Katotaan sitten sesongin jälkee / äitiysloman alettua jos olis enämpi aikaa ja virtaa kirjottaa. Tahdon vaan laittaa jonnekin muistiinkin näitä tuntemuksia, ettei olla sitten aivan Taavin muistin varassa. Taavi kun meinaa että minun pinna alkaa olla jo melko lyhyt ja kaikkea muutakin se alkaa huomauttelemaan.

Ei pysy enää piilossa ei...

Voi maha sanon minä. Näinhän tässä kävi mitä olen aina vähän ounastellutkin, voisin skipata tämän yhdeksän kuukautta ja ottaa sen kaverin suoraan syliin. Toppahousut ei mene kiinni (onneksi niissä on henkselit niin pysyy sentään jalassa), toppatakki alkaa oleen aika tiukka varsinkin jos on paksu paita alla, Taavin yks huppari on jo käytössä ja hänen takkejaan pitää kohta alkaa suunnittelemaan. Yhden kuvan olen mahasta ottanu kun ystävälle piti näyttää minkälainen pallo paidan alla on, en ole mittaillu vatsan ympäryksiä, olo on vaan niin lihava (vaikka ennen raskautta en mikään malli ole ollutkaan, mutta alkaa pikkuhiljaa ahistaan). Taavi sanoo pallomahaksi ja mittailee joko olen yhtä leveä joka kantilta. Onneksi muita kipuja ei ole kun häpyluussa, mutta toisinaan sekin kipu on niin kova ettei kävelystä tule mitään. Eritoten näillä keleillä kun on liukasta ja sohjoa ja kävellessä tulee jännitettyä keskivartalon lihaksi enämpi, niin silloin kipu myös yltyy kun lihasten jännittäminen yhistetään liikkumiseen. Ahistaa myös kun huomaan vauhtini hidastuvan. Olen tottunu kävelemään aika nopeaan (persjalkasella on hyvä pitää kunnon tahti että pysyy perässä) ja nyt alkaa kävely muuttuun melko ankkamaiseksi. Sisko sano että kävelen ku Simpsoneissa... Kiitos.. Äitiysloma mulla alkas viimestään 3.2.2016 ja aikasintaan 11.1.2016, saa nähä miten kykenee olemaan töissä. Suunnitellaan että jonkusorttista palaveria täytys pitää että jutellaan miten oon jäämässä äippälomalle ja mitä pystyn tekeen ja mihin tarvin kaveria ja missä vaiheessa. Ideana on ihan hyvä ja kannatan, mutta tämä on minun eka raskaus niin vähän on paha mennä sanomaan mitä pysytyn tekeen missäkin vaiheessa. Uus opastakki pitää varmaan ottaa jo toimistolta mukaan, ei maha vanha mennä enää kiinni.

Peku onneksi alkaa tottuun uuteen vauhtiin, aluksi vähän ihmetteli että mitä se akka hidastelee. Mutta onneksi lunta alkaa tuleen niin pääsee meneen potkurilla ja Peku saapi juosta. Ostin oikeat veto valjaat sille niin on vähän helpompaa sille vetäminen, kuvia en vielä saanu otettua kun ei malta oikeen olla paikallaan kun pitäs olla liikkeellä koko ajan. Yksinään sillä tahtoo olla vähän hidasta meno kun aina on joku merkannu sen puut, pensaat ja lumipaakut. Pyörätiet on vielä vähän huonossa kunnossa mutta teillä pystyy putkutteleen ihan hyvin. Toivottavasti pian pakkautus lumi pyöräteillekin kunnolla.

Kyllä tämä on nättiä aikaa.

Peku tykkää lumesta.

Ekat joulutortut leivoin jo viikonloppuna kun lämmitin leivinuunia, pipareita en vielä tehny niitten aika on sitten joulukuussa. Viimestään ku pidetään siskon kans jouluilta. Mennään joulukirkkoon laulaan kauneimpia joululauluja ja sitten tehään pipareita ja juodaan glögiä, vähän ku joulun avaus. Viime vuos jäi välistä kun sisko oli Tampereella, mutta nyt päästään taas märsäämään kirkkoon ja leipomaan. Mulle tulee vähän ankea Joulu muuten. En saa juoda punaviiniä, jouluolutta tai oikee glögiä, en saa tehä kunnon juustolautasta ja makeaa pitäs muutenki välttää. Onneksi graavikalaa ei ole ikinä kuulunu minun ruokaympyrään, niin siitä ei ole tarvinnu luopua. Kyllä on pullahi niin hyvää ku leivinuunissa paistaa ja torppaki lämpiää kivasti. Yritin tehdä oikeasti pikkupullia, mutta ei taaskaan onnistunut. Nyt ne on melkeen normaali kokoisia pullia, mutta isompia ku yritin. Ei vaan onnistu pikkupullat mulla.

Pitihän sitä pullaaki leipoa samalla.

 

Alkaa kylmeneen mutta lunta ei vielä näy, sitten tulee lunta ja sitten se taas sulaa..

Marraskuu eikä lunta ole maassa. Se pienikin määrä suli viikonloppuna pois ja tuli taas useamman asteen lämpimät.. Nyt on pari päivää ollu pakastumaan päin, mutta lunta ei näy. Sain kuiten lämmitettyä taas leivinuunia ja koko päivä ja ilta meni taas leipoessa. Tein Hanna-tädin keksejä, tiikerikakun ja kanapiirakan. Ja mökissä on taas lämmin, ei tarvi peiton alla värjötellä. Näillä ohjeilla tehin leivonnaiset.

Hanna-tädin keksit

3 dl sokeria

200 g leivontamargariinia

0,75 dl kermaa

0,75 maitoa

6 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 1/2  dl perunajauhoja

1. Vaahdota margariini ja sokeri, lisää nesteet joukkoon.

2. Siivilöi jauhoseos taikinaan ja sekoita hyvin.

3. Pyöritä tangoksi (jaa vaikka kahteen osaan) ja paloittele samankokoisiksi palloiksi ja litistä hieman pellille laitettaessa. (Voit painaa myös haarukalla niin saat kivan kuvion.)

4. Paista 200 astetta ja n. 10 min.

5. Koristele jäähtyneet keksit sihtaamalla tomusokeria ja sulaa suklaata.

Hanna-tädin keksit

Nämä on niin hyviä lämpiminäkin... Keksit on valmiit kun ovat kohonneet ja pohja on hieman tummunut. Peltiä voi käännäyttää paiston puolessa välissä jos paistuu jostain syystä epätasaisesti. 

Tiikerikakku

 200g leivontamargariinia

3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

3 munaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

3/4 dl turkkilaistajogurttia

2 rkl kaakaojauhetta

1. Vaahdota margariini ja sokeri, lisää munat yksitellen ja vatkaa kunnolla.

2. Sekoita kuivataineet (paitsi kaakao) taikinaan ja lisää partaäijä.

3. Laita 1/3 taikinasta toiseen kulhoon ja lisää kaakaojauhe.

3. Kerrosta taikinat vuokaa useammassa kerroksessa tai ensin vaalea taikina pohjalle ja tumma massa päälle. Tasoita pintaa lusikalla siten että kerrokset voivat mennä sekaisin.

4. Paista 175 astetta noin tunti.

5. Anna kakun ässittyä hetki vuoassaan ennen kuin kumoat sen. Reunoja voit irrotella vaikka hammastikulla sievästi, jos taikinaa on tarttunut vuokaa, heti uunista ottamisen jälkeen.

Hox!

*Voitele vuoka kunnolla ja laita korppujauhoja tasaisesti.

*Älä avaa uunia ennen kun kakku on noussut korkeimmalle kohdalleen ja se on ollut uunissa yli puolet ajasta.

* Kokeile hammastikulla kakun kypsyyttä, jos taikinaa jää tikkuun annan kakun olla vielä uunissa.

* Kakun kypsyyttä kannattaa kokeilla n. 10 min ennen munakellon soimista, jottei kakku kuiva.

* Anna kakun jäähtyä rauhassa ja laita osa kakusta pakkaseen, säilyy hyvin ja sulaa nopeasti jos vieraat koputtaa jo oveen.

Monessa ohjeessa on että nestettä laitetaan vain tumman taikinan sekaan, jotta kerrokset menisivät paremmin sekaisin. Minusta silloin kakusta ei tule niin mehevää ja kyllä ne taikinat siinä sekoittuu kun tasoittaessa lusikalla hieman painelee taikinaa joistain kohdin.

Raitoja voi tehdä lisää myös näin.

Kuviota tulee myös kahdella kerroksella.

Suolanenpiirakka

Pohja:

100 g leivontamargariinia

2 dl vehnäjauhoja

1 dl ruisjauhoja

1/2 tl suolaa

 1/2 dl kylmää vettä

1. Nypi margariini, jauhot ja suola muruseokseksi, lisää vesi.

2. Laita jääkaappiin siksi aikaa kun tehet täytteen.

Täyte:

2 dl maitoa

4 munaa

2 kourallista juustoraastetta

mausteita

1. Paista pohjaa uunissa 5-10 min. ennen täyttämistä 180 astetta.

2. Laita pohjan päälle kuivat täytteet; kana, leikkele, kasvikset, juurekset, mitä vain.

3. Kaada täyte piirakan päälle ja laita uuniin vielä n. 45 min.

Ommnommm...

 Kyllä minä vaan pidän että leivinuunissa tulee paremmat leivonnaiset ja kaikki. Maalämpökonekin lopettaa naksuttamisen välittömästi muutamaksi päivää. Tokihan lämmittäminen on oma hommansa, aina ei tiedä mihin esteeseen uuni tarkalleen kuumenee ja leipominen edellyttää aikatauluttamista; leivotaan siinä järjestyksessä missä lämpötilassa tuotteet paistuu ja mitä voi paistaa yhtaikaa. Uunin takaosassa on myös kuumempaa kuin etuosassa, tässä on hyvät ja huonot puolensa. Pellillä tuotteet paistuu hieman epätasaisesti ja peltiä on tarvittaessa käännettävä. Uunissa voi paistaa myös kahta tuotetta, taaksa jotain mikä tarvii kuumemman uunin ja edessä voi paistaa jotain muuta. Silloin kun lämmitän leivinuunia en tehe hellalla muuta kun keitän veden. Lihat voi ruskistaa uunissa, kuha on pannu mikä kestää uunia esim. valurauta, voin pystyy sulattaan kipossa ja raaka-aineet saapi aika nopeaan huoneen lämpösiksi kun kämppä lämpenee koko ajan ja voit asettaa esim. voin uunin pankolle jos se on unohtunu jääkaappiin.

Makkari on saanu vähän uutta ilmettä.

Vähän taas muutin makkarin ilmettä, mutta pitäs saah vähän vaihettua järjestystäkin ja ne yöpöydät olis kyllä kova sana. Taavi taas tänä aamuna mietti että pitäskö mejän ostaa se uus sänky, pelkää vissiin löytävänsä ittensä lattialta joku yö kun tämä minun maha alkaa kasvaa.

Torstaina käytiin yhessä neuvolassa, Taavi pääs ekaa kertaa mihinkään matkaan. Paino nousee ihan oikeaan tahtiin, maha kasvaa ihan käyrillä, virtsanäyte oli normaali ja veret mallillaan. Kaverin sydänääniä hajettiin melko pitkään, mutta viimein neki löydettiin, ei meinannu pysyä millään paikallaan. Taaviki kuuli ekaa kertaa sydänäänet ja naureskeli vieressä että mikä änkyrä sieltä tuleekaan. Syke oli korkeimmillaan siinä 160. 

Ekat supistukset tunsin yks yö kun heräsin ja aivan ku valtava kivi olis ollu mahan oikealla puolella. Aluksi vähän säikähin unisena että onko nyt jotain vialla, mutta mietin sitten että kohtu varmaan vaan kovettuu ja aamulla se oli jo ihan normaali ja pehmeä. Kohtu tuntu niin selkeästi ja iho oli pingottunu, aika jännä tunne se oli. Terkkari sano että muistaa varoa jos töissä tulle jotain tällaisia tuntemuksia niin ottaa ihan rauhallisesti ja saapi soittaa hoitajalle. Jäädä sitten ajoissa saikulle jos siltä alkaa tuntuun. Ainakaan vielä ei ole mitään hätää ja jaksan kyllä tehä vielä kaikkea, yritän vaan muistaa lopettaa ajoissa. Kaikki tuntemukset on aivan uusia, niin en tiiä tunnistanko sitten kaikki varomerkit ajoissa.

Torstaisen neuvola käynnin jälkeen on tullu entistä enemmän kipuja häpyluussa, tai rustossamikä se nyt onkaan. Kävely on tänään lauantaina ollu työn ja tuskan takana. Istuessakin jomottaa luuta, kävely on erittäin hidasta, kivuliasta ja iltaa myöten melko ankkamaista. Jos painaa häpyluun seudulle, se ei satu, mutta pienikin asennon vaihto on välillä tuskaa. Odotan vaan että millasia kipuja tulee kun päästään lähemmäs laskettua aikaa, nyt ollaan kuitenki vasta vähän yli puolen välin. Selkää ei ole onneksi särkeny vähään aikaan ja pystyny muuten tekeen melko lailla mitä vaan. Yritän saaha lepuutettua paikkoja työpäivän jälkeen nostamalla jalat ylös ja olemalla ihan paikallaan.

Jos joku on keksiny niksejä vaivoihin, saapi vinkata.

Mehevä suklaapiirakka

Mejän poijat (velipojat) on ollu viikon kotonakotona melkeen kahestaan kun vanhukset lähti ottaan aurinkoa etelään. Tultiin siskon kans perjantaina kattoon miten niillä sujuu, molemmat oli vielä hengissä ja talo oli pystyssä. Hermot oli vanhempi veli kuulemma pariin otteeseen menettäny ku toisella puhelin koko ajan kourassa niin tahtonu työnteosta tulla mitään. Päätin sitten tehä lauantaina aamupalan koko talolle, kun arvasin etteivät ole aamusin syöneet muuta kun kaurapuuroa. Pilkoin omenaa ja appelsiinia, keitin munia ja katoin pyötään jogurtit ja leivät ja lisukkeet. Ei ollu iso homma eikä menny kauaa, mutta poijat olivat mielissään. Leivoksetki niillä oli jo päässy kuivahtaan lautaselle niin aloin sitten leipomaan vielä ennen kun oli hirvipeijaisiin lähtö. Äitin leivontakirjoja on mukava käydä aina välistä läpi, kun sieltä tulee taas uusia ohjeita mitä ei ole kokeillut. Kahtelin ensin mitä nuista kaapeista löytyy ja aloin sitten selaileen ohjeita. Sieltä löyty sitten vähän erilainen piirakan ohje, mihin tuli hilloa pohjaan ja suklaata ja mantelia päälle.

Mehevä suklaapiirakka

 Pohja:

4 munaa

2 1/2 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

1 dl omenahilloa (tai muuta hilloa, kunhan on melko sileää)

3/4 dl maitoa

250 g voita (sula)

Kuorrute:

1 dl kuohukerma

100g taloussuklaata

1 1/2 dl sokeria

1 rkl vehnäjauhoja

100g mantelirouhetta/lastuja

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan.

3. Sekoita hillo, maito ja voisula keskenään ja lisää taikinaan, sekoita sievästi tasaiseksi.

4. Leivinpaperi pellille ja paista 200 astetta 15-20 min alimmalla tasolla.

5. Mittaa kuorrutuksen aineet (paitsi manteli) kattilaan ja anna kiehahtaa. Lisää mantelit kuorrutteeseen, ota pohja uunista ja tasoittele kuorrute pohjan päälle.

6. Paista vielä ylimmällä tasolla n. 10 min.

Tuloksena erittäin mehevä ja maukas, hieman erilainen piirakka nopeasti ja vähällä vaivalla.

Sai poikien hyväksynnän.

 Vanhukset tulee takasin sunnuntaina (huomenna) jossain vaiheessa, olen kotonakotona ainakin siihen että saan tuliaiset. Kissanpennut on kasvanu hurjaa vauhtia ja osaavat jo syödä kuiviakin kopsuja (mahdollisesti olosuhteiden pakosta, kun velipoika oli käyny vaarin autotallissa pikamutkan ja menny parin päivän päästä uudestaan niin Viiru oli siellä ootellu... hups..) ja osaavat käyttää hiekkalaatikkoa. Osasta tulee kyllä melko pitkäkarvasia kavereita, jos en olis allerginen niin ottasin kyllä meille yhen vaikka Taavi ei nuista kissoista perusta.

Velipojan ja koirien kanssa ajateltiin lähtä huomenna yhessä käymään metsällä. Katsotaan miten osaavat yhessä kulkea, hyvin tulevat toimeen niin häkissä kuin raadollakin, niin pitäähän se testata mitä metässä tapahtuu. Minusta ei ole enää juoksemaan koiran ja hirven perässä, tällä tarkotan että jos koira lähtee hirven perään ja pitäs alkaa ottaan niitä kiinni tai ehtiä koukata niitten eteen niin ei enää pysty. Hengästyy jo sitä vauhtia että lihavaksi luulee itteään, eikä nuo jalat nouse tosiaan ylös asti ilman että maha tulee vastaan. Kun on vielä näin lyhyenläntä niin nuita koipia on pakko nostella aika useasti. Rakenneultrassa kävin perjantaina (viikkoja sillon 21+2) ja tunteroisen makasin pedillä ku kätilö yritti herätellä kaveria että saisi katottua sydämen kunnolla, mutta ei se oikeen onnistunut. Kädet ja jalat kyllä heilu ja suu kävi mutta muuten pysy visusti paikollaan, en tiiä onko sillä jo nyt Taavin unenlahjat ettei herää vaikka joku tökkii mahaa vähän kovemmastikkin. Löysi se kuitenkin kaksi kalkkitäplää (yksi täplä sallitaan) sieltä, niin seuraava käynti onkin jo viikolla 32. Sydän on sillon vähän isompi niin saapi parempaa kuvaa ja katottua että onko siellä oikeasti kaksi täplää vai yksi. Kyseli että enkö ole halunnu seulontoja, sanoin että en. Kaikille on pitäny selittää sama asia, kyllä me otetaan vastaan aivan sama minkälainen kaveri sieltä tulee. Ajattelen että jos ei ole valmis tähän maailmaan niin kyllä luonto korjaa ennemmin tai myöhemmin pois. Antaa kaverin kasvaa rauhassa tuolla turvassa vielä jonku aikaa. 

Istukastakin kätilö meinas ettei ole lähteny nousemaan, vaan ulottuu vielä kohdun suulle ja jos ei lähdekään nousemaan kohdun mukana niin se on synnytyseste ja edessä on leikkaus. Aina se ei kuulemma nouse tai ei nouse tarpeeksi. Käski minun mainita siitäkin seuraavalla kerralla ultrassa että kahtovat senkin. Pitää yrittää muistaa... Hirveästi en infoa saanu näistä poikkeamista, mutta ihan hyvä fiilis minulle kuitenkin jäi, kun kätilö sanoi että katsotaan onko asiat muuttunu seuraavaan kertaan mennessä. Näille asioille minä kun en voikaan mitään ja tässä on vielä aikaa tapahtua vaikka ja mitä. Mutta minä tyhmä menin sitten äsken googlettelemaan tylsyyksissäni näitä asioita ja meinasin jo saaha ahistuskohtauken, mutta onnistuin kuiten pitään itteni kasassa ja lueskelin vaan muutaman artikkelin asioista. Turhaan minä itteäni kiusaan asialla mihin en itse voi vaikuttaa. Päätin että annan olla koko homman ja katsotaan mitä seuraavalla kerralla sanotaan. Kuulostelen vauvan liikkeitä ja nautin kasvavasta mahasta, etenkin kun sain ostettua uudet siistit housut mitkä mahtuu jalkaan ja uudet rintsikat mitkä ei purista eikä tissit tursoa yli. Voin kertoa että tunne oli aika mahtava!

 

Bataatti ja syysillat

Oon pikkuhiljaa alkanu laittaan kynttilöitä ja valoja taloon, kun niin kivasti tulee pimeä aikusin, ehtii vähän nauttiakin kun nykysin väsy tulee jo klo. 22.00 jälkeen (varsinki jos en ole nukkunu päikkäreitä). Yhtä asiaa minä vaan mietin, miten meille voi kerääntyä niin paljon lehtiä! Aina on joku pöytä tai taso täynnä sanoma- ja mainoslehtiä, en voi käsittää.

Jotain kivaa oon saanu hankittuaki, vaikka rahatilanne ei välttis olis antanu periksi, mutta tätä olen halunnu kauemmin entä nämä on ollu muodissa. Nyt on hinnat tullu vähän alemmas, niin on köyhälläkin varaa. Ostin Terrasta, oliko sirkusvalot nimellä tai jotain, voi liittää myös sarjaan ja tässä alotussarjassa on 10 lamppua. Ekan paikkansa saivat mejän makkarista, joka on erittäin violetti voittoinen tällä hetkellä kun vaihdoin päiväpeitonkin. Mutta tykkään kyllä itsekin tästä värimaailmasta, kaikki on kuitenki vähän eri sävystä. Makkaristakin löytyy kolme kukkaa, vaikka tämä ei ole kovin valoisa huone. Pitäs vaihtaa täälläkin taas järjestystä, alkaa vähän kyllästyttään ja olis kiva miettiä missä tämä yks kaveri tuleepi nukumaan; mejän huoneessa vai omassa huoneessaan. Ja ennen kaikkea joutuuko nukkuun kauanki pahvilaatikossa (äitiyspakkaus) vai saahaanko hankittua ja mahutettua pinnasänky johonki. Juu ei olla mietitty vielä mitään tällasta, tai siis ollaan mietitty että ei olla mietitty.

Nämä ihanat lamput, ulko- ja sisäkäyttöön.

Led.

 Vähän olen siis järjestystä vaihellu ja laittanu tauluja seinille. Pari hyllyä odottaa että päästään Taavin kanssa sopuun laitetaanko ne seinälle samaan tasoon, vai toinen ylemmäs ku toinen (voi arvailla kumpi on kummankin mielipide). Olohuoneen seinät kun näyttää vielä niin valjuilta ja olisi jo aika saada sinnekin jotain, kun nyt on kaikki löytäny paikkansa huoneissa (tällä hetkellä...). Saa nähä minkälainen sota saadaan siitä aikaseksi.

Eläimet, etenkin pöllöt on kovassa huudossa tässä huushollissa.

Uusin pöllö tulokas.

Minulla on koko viikon haluttanu Comicon sapuskaa ja bataattiranuja, tehin sitten tänään itse niitä bataattiranuja ja juustoisia lihapullia. Hirmu hyviä tuli!

Bataattiranut

 600g bataattia
2 rkl öljyä
2 rkl korppujauhoja
1 1/2 tl suolaa
1 tl valkosipulihauhetta
ripaus mustapippuria
ripaus paprikajauhetta

1. Leikkaa bataatti sellasiksi ku tahot, huuhtele ja kuivaa.
2. Sekoita öljy, jauhot ja mausteteet keskenään.
3. Sekoita sitten kuivat bataatit tasaisesti mäskiin ja paista 200 astetta 30-40 min. (riippuu minkäkokosia ranuja tehit).

Näitä paistoin 30 minuuttia, parempia ku potturanut.

Käytiin Essin kans kattoon Hotelli Transilvania 2. Kun käytiin kattoon ykkös osa siellä oli joko lapset ja heidän vanhemmat, meitä katottiin sillon vähän kieroon, nyt ei katottu kieroon. Me oltiin teatterissa kahdestaan!!! Oven aukasia vähän naureskeli meille ja kyllä mekin vähän naureskeltiin, mutta olihan se elämys olla ihan rauhassa leffateatterissa. Ei kukaan hörpi vieressä limua pillillä, ei kukaan aivastele, ei kenenkään pää ole edessä, ei kukaan potki selkänojaan, tai lapsi huuda että mulla on pissahätä. Sai nauraa just niissä kohin ku itte tahto, ei tarvinnu miettiä miltä kuulosti tai häiritseekö jotakuta toista.

Siskon kanssa lehvassa, kirjaimellisesti.

Olen minä käyny tutustumassa näihin mejän lähi metsiin Pekun kanssa muutamaan otteeseen. Sen kans vaan pitää mennä melko kauas, kun sillä on niin pitkät hakumatkat ja nuo mettät on melko täynnä teitä ja iso tie kulkee melko lähellä. Löysin minä yhen ihan kivan makkaranpaistopaikanki, polkukin oli melko kiva, mettä polku mitä pysty seuraileen ihan hyvin mutta oli kuiten sen verran haastava että nappaskengillä turha lähtä. Sääkin oli ihan passeli, melko utusta oli vaikka puolen päivän aikaan oltiin liikenteessä.

Metsän rauha.

Peku pääsi eilen valjakon matkaan. Viimeksi talvella ollu muitten koirien kanssa vetohommissa, vähän jännitti senkin takia kun oli ekaa kertaa reissussa ilman minua. Itku mulla meinas tulla kun lähtivät mehtään. On kuulemma riski koira vetämään, paikoillaan ei vaan malta olla eli taukoja ei paljon pitäneet. Pekulla oli edessä kaksi narttu huskya ja oli kuulemma meinannu mennä niistä eelle alussa, kun näillä oli vetäminen alkuun vähän hakemassa ja vaijerit oli menny useampaan otteeseen sekasin. Seittemän kilsaa olivat juosseet, nartut köllähtivät pötkölleen mutta Peku... Se olis halunnu vielä leikkiä ja olis varmaan menny toinenkin lenkki. Ei se vaan osaa rauhottua uudessa paikassa ja uusien koirien kanssa. Joka paikka pitäs haisella ja kaikkien kanssa leikkiä, nartut ei oikeen ollu leikki tuulella eilen. Pekua en ole käyttäny vähään aikaan pyörälläkään valjaissa ja nyt tuli sitten Taaviltakin kielto etten saa tehä enää mitään sen suuntasta ku kuuli että oon Pekua viemässä valjakkoon.

Viikko 20 alkaa, mitä tämä aika on pitänyt sisällään.

Me nyt ei varsinaisesti olla yritetty lasta, päätettiin että tulee sitten kun on tullakseen. Eihän me olla ikinä yhtaikaa kotonakaan... Raskaana tässä nyt ollaan ja laskettuaika on 9.3.2016 ja nyt on sitten 20 viikko alkamassa. Siis tämä on kohta puolessa välissä, aivan käsittämätöntä... Mistä minä sitten tiesin että raskaana ollaan? Kuukautisten olisi pitäny alkaa mutta ne alko oleen myöhässä, pari päivää mitä mulla kierto on maksimissaan ollu, ajattelin että ressiä pukkaa. Mutta sitten alko tissit turpoaan ja ne oli tosi arat, ei voinu mahallaan nukkua ollenkaan eikä Taavilla tarvinnu tökkiä tai alko nyrkki heilumaan. Raskaustestin tein melko pian, ku olin jo meleko varma asiasta (tai sitten jotain oli oikeasti vinossa). Melko pian siitä alko kamala väsymys, tuntu ettei mitkään päikkärit riitä ja sitä kesti varmaan viikolle 16 asti. Oksentanu en missään vaiheessa, vaikka erittäin lähellä on käyny moneen otteeseen. Onneksi oon tottunu pitämään aina matkassa vesipulloa ja kotona on tuopissa vettä niin sai juokastua aina jotain kun tuli huonoa oloa. Samoihin aikoihin rintojen aristus ja väsymys loppu. Selkäkipuja on ollu nyt enämpi ja ne on ollu pahempia, housuja ei aina saa jalkaan eikä sohvalta tai sängystä taho päästä ylös. Sain lähetteen fysioterapeutille ja epäili että on löysyyttä nivelissä (nilkathan minulta on todettu löysiksi) ja oliko nyt S-nivelessä tai kanavassa tai jossain vikaa. Terapautti antoi venyttelyohjeita mitä voipi tehä koko raskauden ajan, miten tehä ku maha alkaa kasvaa ja mihin kiinnittää huomiota.

Pari kaveria tiesi heti alusta asti, jotenki tuntu siltä että on mukava että joku muukin kaveri tietää asiasta, kun ei se tuntunu ees todelliseta. Saatto mennä useampaa päivää etten muistanu ees koko asiaa, Taavi siitä mulle motkottiki toisinaan että voisitko ottaa vähän rauhallisemmin (se kun kuulemma tiedosti asian koko ajan). Kotikotona olen kyllä oikeaa lehmänmaitoa juonu, ja varmaan myös jotain muutakin mitä ei ole pasteröitu. Ensinnäkin miten voipi muistaa olla syömättä jotain jos ei muista ees että on raskaana (dementiako), ja mejän äitihi on juonu maitoa jokasta lastaan odottaessaa ja ihan normaaleja ollaan (Taavi ei kyllä piä ketään meitä normaaleina..). Raakaa kalaa en ole syöny, kalaa kun en syö muutenkaan niin tämä on sitten ihan normaalia mulle. Viinit ja juustot on tehny erittäin tiukkaa... Kyllä minä odotan sitä ku saan eteeni pullon viinä ja juustotarjottimen. Itse alkoholia en kaipaa, vaan sitä makua, en ole alkoholisti vaan ammattimielessä. Taavi yritti lohdutella että ei ole montaa kuukautta, mutta se ei vissiin tienny että pitäs imettääkin joku tovi enne kun pystyy ottaan taas... Kyllähän sitä lukee että punkkulasi sillon tällön ei ole pahaksi, mutta kyllä minä nyt olen mielummin täysin ilman ku alan muisteleen millon viimeksi otin lasillisen (muistakaa se minun dementia...).

Minun sisarukset on ollu aika innossaan asiasta, varsinki sisko. Se on jo suunnitellu mitä kaikkea aikoo tehä pienokaisen kanssa, oottaa että saapi hemmotella sen pilalle. Sisko oli nähny unta että vauva on tyttö, saapi nähä pitääkö enneuni paikkansa. Mejän iskä oli melko innossaan ku kerrottiin, aiko alkaa papparaiseksi. Äiti on toisinaan innossaan vauvasta, mutta se ei vissiin tahois olla vielä mummo, mejän porukat saapi päättää mitä ovat vauvalle ja onhan niillä vielä tovi aikaa miettiä. 

Mitä nyt mietin ja miltä tuntuu.

Tunteet on menny melkosta vuoristorataa koko ajan. Onko tämä todellista, onko vauva kunnossa, pääseekö se tähän maailmaan, tai yrittää muistaa että en ole yksin. Eka ultra oli aika jännä, siellä oikeasti liikku joku, hyppi ja pomppi, aivan ku olis tanssinu siellä. Oon saanu käydä tähän asti yksin kaikissa, Taavi on ollu töissä, mutta seuraavaan neuvolaan se pääsee matkaan. Saapi vihdoin kuulla míkä siellä mahassa kasvaa. Taavi suunnitteli sille jo kelkkareittiä mettän poikki... Saapi ajaa kelkalla on se sitten tyttö tai poika, mutta treffeille tyvär pääsee kuulemma vasta kun täyttää 25, saapi nähä millanen tyranni-iskä Taavista tulee ja pitääkö mulla pokka. Itse saa myös päättää millä autolla ajaa, löytyy kyllä käännyttäjiä niin bemarin kuin mersunkin puolesta. 

Oikeastaan raskaus tai synnytys ei pelota, huolettaa vaan että selviääkö kaveri. Äitiyslomalle jään sitten ku en enää pysty tekeen töitä, millon jääpi ruokapakit kantamatta ja mökit siivoamatta. Toivottavasti selviävät lopputalvesta.. Kyllä minä uskon että selviän vauvan kanssa ihan hyvin sillonki ku Taavi on Torniossa. Onhan naiset ennenkin pärjänny ku miehet on ollu savotassa... Joo onhan pihassa ollu mahollisesti molemmat suvut, mutta silti mulla tukijoukot on aika lähellä ja tulee käymään kaverina. Eniten pelottaa se hetki ku pitää lähtä töhin, onko mulla enää työpaikkaa (monimutkainen juttu), voinko minä olla tässä työpaikassa jos ei muutu yhtään säännöllisemmäksi, selviääkö minun polla hoitaa pitkiä aikoja yksin työt, lapsen hoito ja tarhaan menot ja haut. Millon minun pitää sitten lähtä töihin? Paras mahdollinen vaihtoehto olis että voisin tehä muutamia työvuoroja viikossa ja olla kuitenki kotona lapsen kanssa. Enkä minä halua unohtaa Pekuakaan, tahdon että se saa ihan saman verran huomiota mitä ennenkin.

Nyt maha on oikiasti jo sen näkönen että sen huomaa kauempaakin.. Farkut kiristää ja puristaa, uudet metästyshousut piti ostaa kun kummatkaan vanhat ei enää menny kiinni, ovat melko vanhat ja korkea vyötäröiset, kyllä minä haluan että metästyshousut olis ees jonkulailla jalassa ku metässä talsiii. Just huomasin että ekat mammavaatteet on metästyshousut.... En minä ole ikinä ollukaan kovin normaali... Mitään "oireita" ei oikeastaan enää ole, paitsi että huomaan että mettässä kävellessä hengästyy helpommin ja vauva on alkanu pyörimään mahassa siten että sen tuntee jo. Uusia rintsikoita pitäs alkaa ostaan, kun ei nämä mahu enää kunnolla yksiinkään rintsikoihin. Nännitkin on ku tupakannatsat ja paistaa jokasesta paidasta läpi.. Sisko ei suostu värjäämään minulta hiuksiakaan, niin tukkakin alkaa oleen melko komian näkönen. Iskä ei tosiaan anna minun nousta hirvitorniin, eikä se antanu minun kiivetä navetan vintille hakeen kissanpentuja. Iskä ottaa vissiin aika tosissaan tämän vauvahomman, en saa kantaakaan mitään jos se vaan näkee (onneksi se ei nää mitä teen töissä).

Jossain vaiheessa pitäs alkaa hommaamaan kamppeita, mutta millon ja mitä.. En minä ehkä vielä uskalla mitään ostaa, jos sillä matka tyssää ennen aikojaan. Uskon myös että perheeltä (siskolta) kaveri tulee saamaan vaikka ja mitä. Työkaverilta minä varmaan saan pinnasänkyä, imetystyynyä ja jotain pientä, se mulle aina toisinaan kauppailee jotain kun mulla ei mitään ole. Enkä minä nyt ole niin tarkka siitä että pitää olla jotain tiettyä mallia tai merkkiä, enkän minä nyt näistä tuotteista mitään tiedäkään. Pitäs vissiin alkaa ottaan pikkuhiljaa selvää. Lasten kanssa minä oon kyllä aina ollu tekemisissä, enkä minä sillain pelkää osaanko minä tehdä mitään oikein tai huomaanko että jos sillä on jokin vialla. Yritän olla huolehtimasta liikaa asioista joihin en voi vielä vaikuttaa ja ratkasen ongelmat sitten kun niitä tulee vastaan.

Mitä on kesästä jääny?

Kirjottelu on nyt kyllä jääny vähän heikolle nyt syssystä. En vaan ole jaksanu istua koneella ja keskittyä kirjottaan mitään, kuvia oon kyllä räpsiny kameralla ja puhelimella ja kaikenlaista tullu touhuttua. Jos nyt tekis vähän niin kuin yhteenvedon kesästä, kun tuo talvikin tekee tuloaan.

Sain Taavin veljeltä jonkun sortin chilin kasvatettavaksi, kun sillä loppu keittiön pöydällä tila kesken. Lisää kasveja pirttiin siis! Paljon kukkia siinä on ollu ja neljä palkoa on nyt kasvamassa, katsotaan missä vaiheessa net alkaa vaihtaan väriä. Peku on sitä aina sillon tällön käyny haisteleen, mutta ei ole vielä koskenu siihen, enkä usko että tuleekaan koskemaan. Hyvin se on jättäny ne jo rauhaan, ei ees suutuspäissään käy näykkimässä niitä, pölyjä vaan puistelee hännällä.

Vihree kaveri

Chilipuu tai pensas, kumpi se nyt onkaan.

Kirsikkapuukin on hyvin istahtanu takapihalle, toivottavasti säästyy talvella kaikilta jyrsijöiltä eikä talvi kohtele sitä kaltoin (Taavi aja kelkalla päältä). Onhan tuossa pihalla muutakin mitä täytyy vähän pelätä että miten niille käypi, kuten ryytimaan kaulukset ja ruusupensas, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Onhan tässä mahaakin alettu kasvattamaan, kun tämä puutarhakausi loppuu. Sellasta tosiaan pääsi käymään että vauva tekee tuloaan ja maha näkyy kyllä jo niin ettei sitä paljoa enää peitellä. Tällä hetkellä olo tuntuu lihavalta, liikkeitä ei tunnu mutta maha on niin iso ettei huosut enää mahu jalkaan. En aina muista että on ihan normaalia että maha kasvaa, mutta välistä tuntuu että en ole ikinä ollu näin lihava ja jotain on kyllä pakko tehä. Nyt on menossa 18+6 tai jotain sellaista, kaippa tämä kohta muuttuu todelliseksi. Taavi käskee vähän väliä levähtään, eikä iskä päästä minua nouseen hirvitorniin. Eniten kaipaan viiniä ja isoa juustolautasta! Ja ei mitään en ole hankkinut, lapasten tekokin on vähän kesken, mutta on tässä onneksi vielä aikaa. Laskettuaika on 9.3, mikä oli myös äijin (äidin isän) syntymäpäivä. Kerron varmaan seuraavalla kerralla enemmän miten alku on lähteny käyntiin.

Lapaset ja sukat alotettu.

Saahaan toinen vauva perheeseen, vaikka tämä mejän eka vauva onkin kasvanu, muistais vaan itsekin sen, mutta se on varmaan mahotonta.

Mejän "pikkuselle" tuli halipula. -Tilannekuva-

Iso poika se alkaa jo olemaan.

Syksy, paras aika vuodesta.

Rauhallista, tuuli heittelee lehtiä, aurinko lämmittää, maisema muuttuu koko ajan, allergia oireet häviää ja pysytyy hengittään jälleen kunnolla, ja voi että on kaunista. Olen aina tykännyt syksystä ja minusta se on paras vuodenaika. Kynttilöitä voi alkaa illalla sytyttelemään ja saapi tunnelmoida, yksin taikka porukalla. Mutta on tässä huonojakin puolia, aurinko paistaa aika pitkään vaakatasossa eli ikkunat pitäs taas pestä.... Taavin työt alkaa taas tasottuun, kesälomakerrot on kohta ohi ja se pääsee oikeaan vuoroonsa. Ei enää niitä kahden päivän vapaita, joista se nukkuu ekan päivän.

Aamukävelyllä ja kuu möllöttää.

Puutarhakin on kasvanu ja ollaan saatu hyvin saalistakin, vaikka suurin osa nauriista meni toukkien suuhun, eikä ne oikeen kasvanu, ensi vuonna saapi laittaa lisää multaa laatikoihin.

Sokeriherneet.

Värikkäät porkkanat.

Salaatit.

Lemmenroihu.

Honeymilk

Ruusu on hieman kasvanukki.

Pekukin on ollut innossaan kun on päässy olemaan irti mettässä, vauhtia siitä löytyy ja kulkee aika paljon omia reittejään. Löytäny se on aina minut ja Taavin, vaikka ollaan joskus oltu kauanki kadoksissa, eikä ole säikähtäny sitä vaan mejät löydettyään on lähteny taas uudelle reissulle. Vauhtia sillä on koko ajan eikä väsymistä huomaa muusta kuin ehkä siitä että reissun loppu puolella ei tehe niin pitkiä hakureissuja. Missään vaiheessa ei jaloissa pyöri, tulee luokse kun kutsuu mutta pitää kyllä vähintään viiden metrin hajuraon koko ajan. Häkki saatiin nyt kesällä sille valmiiksi ja ihan hyvin on siihen tottunut, aluksi se protestoi hieman mököttämällä; käänsi selän ja kurkki aina sillon tällön huomaako joku, erittäin hupaisa tapaus. Nyt menee jo häkkiin ihan mielellään ja hihnanki voi irroittaa pari metriä ennen häkin ovea, ei yritä edes karata vaan tietää että häkkiin on mentävä. Odottaa myös nätisti että saa luvan tulla pois häkistä. Yksi asia vaan, se ei paskanna häkkin... Odottaa illalla ku tuun töistä että pääsee iltakävelylle, joskus kun menee myöhään mietin millaset ummetukset sillä on. Mutta pysyypähän häkki siistinä... Kyllä Peku tietää miten toimia eri tilanteissa, kyse onkin vaan siitä että onko lähistöllä jotain mielenkiintoisempaa seurattavaa, korvat on toisinaan vain koristeena.

Häkissä on hyvät oltavat.

Komia häkki saatiin aikaseksi.

Ryytimaa kasvaa.

Kauniit pikkuporkkanat.

Erittäin makeita porkkanoita.

Salaatit ja porkkanat

Herneetkin on kohta kypsiä.

Nauriit on vielä aika pieniä, mutta kasvaa hyvää vauhtia.

Kesä on ollu kyllä melko huono näin ryytimaan kannalta. Vettä kyllä on tullu taivaalta ihan riittävästi, mutta lämpöä ja aurinkoa olis saanu olla reilusti enemmän. Mansikat alkaa nyt vasta kypsymään näillä leveyksillä, mutta huomisesta lähtien lupaavat kyllä lämpenevää ja lisää aurinkoa. Jos kaikki alkas kasvamaanki vihdoin ja viimein.

Meidän vuoden ikänen vauva.

Pekulla (ja Jetsulla) oli synttärit 12.7., niin ne mejän vauvat kasvaa. Kyllä niistä vähän huomaa että pentuvouhkaus on jääny vähän vähemmälle ja osaavat olla paikoillaankin. Me käytiin Pekun kans tutustumassa uusiin metästysmaisemiin. Mulla oli reppu selässä ja flexi kiinni vyötärövyössä, Peku sai kierrellä ja mulla oli molemmat käet vapaana. Käveltiin mettäautotien pätkää ja Peku johatti minut suollekin, mehtälintuja näky mutta ei mitään isompaa. Peku tykkäs juosta ja temuta suossa, meinas vetää minutki pariin kartaan naamalleen suohon. Reilu pari tuntia meillä meni koko reissussa ja olihan se Pekukin melko nävös ku peuhas suossa ja ojissa. Minä oli pohkeita myöten ravassa ja melko väsyny olin itekki. Mulla oli repussa makkaraa ja syötävää meille molemmille, jos oltas löydetty joku nuotiopaikka, mutta ei tullu vastaan, niin tultiin kotiin paistaan makkaraa ja istuun notskilla. Otin Pekun kaveriksi nuotiolle, mutta sillä alko suututtaan ku se söi makkaransa nopeammin ku minä.

Tulis siitä varmaan hyvä luolakoiraki.

Tästä alkaa pieni Pekupotpuri, näin Peku on kasvanu ja muuttunu.

Marraskuussa 14 minä olin näin pieni että mahuin sohvapöydän alle.

Joulukuussa pöydästä oli tullu liian pieni ja leikkimiset väheni.

Ja Tammikuussa pöydän alla leikitään vaan makuullaan ilman tyynyä.

Helmikuussa ei enää sisällä paljoa viihyttykään ku siellä oli niin kuuma.

Maaliskuussa nautitaan taas auringosta.

Jetsu ja Peku huhtikuussa, osaavat olla jo paikallaankin.

Toukokuussa Pekusta on tullu jo näin iso.

Kesällä kasvu on oikeastaan loppunu ja odotellaan karvanlähtöä.

Nyt Peku on tämmönen vuoden ikänen reipas poika, ei vauva enää.

Mutta kantaa puita samalla innolla ku pentuna, tyhjentäs koko läjän jos vaan antas.

Mitä Peku sitten on oppinut ja mitä on vielä opeteltavaa? Peku osaa istu, mennä maate, antaa molemmat tassut ja tulla luokse kun kutsutaan. Toisinaan vietit vievät ja kuuntelee nenäänsä paremmin ku minun ääntä. Autossa käyttäytyminen on parantunut huomattavasti, viimisin Ranuan reissu sujui yhteensä viidellä haukulla ja pysy hyvin omalla paikallaan takapenkillä. Tällä hetkellä ainoa harjoteltava asia on kärsivällisyys. Kun touhuaa pihalla ja kulkee alueella mikä on kettingin kantaman päässä, jos Peku tahtoo huomiota ja rapsutusta eikä sitä välittömästi saa, alkaa näykkiminen käsistä ja jaloista, myös takaa päin. Rauhoittuu ja antaa minun kävellä ainoastaan silloin kun ottaa kettingistä kiinni taluttaa kuten flexissä.

Lenkillä flexissä oleminen on hyvää, vetoja löytyy alku matkasta mutta alkaa rauhoittumaan ku matka etenee. Kuonopanta on mulla aina käytössä ja Peku antaa laittaa sen hyvin, tietää että ollaan menossa jonnekin. Osaa kulkea omaa puolta tiestä ja palaa takaisin jos jostain syystä harhautuu kauemmas reunasta. Osaa käskyt seis ja paikka ja pysyy paikallaan ilman vetämisiä kun auto menee ohi, liikkeelle lähdetään vain käskystä ja sekin muistuu jo aika hyvin mieleen vaikka joskus haluttas lähtä jonku kolisevan auton perään. Poron perää tahtois kyllä lähtä, mutta jäniksen suhteen ei edes haukahusta, mutta seuraa kyllä katseella. Hirviä ei olla vielä päästy näkemään. Mutta kyllä meillä on ringin paras vahtikoira, seuraa kyllä kuka menee ja ilmottaa jos outoja ihmisiä liikkuu tien päällä. Peku vahtii myös naapurien lapset, hyvä että joku ees seuraa niitten tekemisiä.

Mejän elämä olisi erittäin tylsää ja ikävää jos me ei oltais Pekua hommattu. Vaikka Peku on aika vaikea luonne ja toisinaan hankala käsitellä kun on niin kärsimätön. Mutta en vaihtaisi hetkeäkään, Peku on huippu tapaus.

Ehkä se kesä tulee tännekin.

Kesän ensimmäiset auringon otot suoritettu tällä viikolla. Hurjaa vauhtia kasvanu ryytimaa kun alkanu olemaan lämmintä ja aurinko paistanu melkeen yötä päivää. Pekua on pitäny käyttää melkeen joka päivä uimassa ettei raukka aivan läkähy. Ja voi poijat että se tykkää uimisesta, vaikka ei kovin kauaa uikaan kerralla. Innoissaan menee veteen ja vielä enämpi innossaan pyörii maassa ja varvikossa uinnin jälkeen, virtaakin on taas ku pienessä pitäjässä. Eka kesä omassa kotona, tätä minä ntimiaootin koko viime kesän risujen polton ja pölkkyjen kannon. Saa kattoa kun ryytimaa kasvaa ja syödä oman maan antimia. Vesimelonin taimet ei tykänny kun siirsin ne pysyvästi ulos, vaikka mulla oli harsoakin niitten päällä ekat yöt. Pari tainta on vielä hengissä, mutta pahalta näyttää, vuoden päästä olen viisaampi. Ja voin muuten kertoa että nämä mejän ikkunat lämmittää kämppää näin aurinkoisella ilmalla erittäin tehokkaasti, melkeen aina nousee lämpötila 26 asteen yläpuolelle.

Herneet ja shalottisipulit

Porkkanat

Rucolat

Keräsalaatti

Nauriit

Siinä kaikki ja muutama kukka mitä äitiltä sain, oottaa vaan istutusalustaansa.

Kesävarpaat hiekassa, muurahaiset alko kiusaamaan niin piti suunnata sisätiloihin.

Kyllä tuosta Pekusta vielä jotain tulee, ehkä. Vaikka mätsärit ei menny putkeen, vaikka en mitään odottanutkaan, mutta se koirien määrä ja ahtaus oli liikaa Pekulle. Ei rauhottunu oikeastaan ollenkaan ja haukku ja veti melkeen koko ajan johonki suuntaan. Kehässä käveli ihan ok vierellä, mutta ei rauhottunu paikalleen, eikä antanu kattoa hampaita, aivan liian paljon häiriötekijöitä mejän poijalle. Joistain sen toilailuista en täällä kehtaa kertoa, en minäkään taho että kaikki tietää minun kömmähyksiä ennen kuin oon itte valmis niille nauramaan. Mutta voi veljet tämä kaveri aiheuttaa meille välillä sydämentykytyksiä ja naurukohtauksia. Elämä olis tylsää ilman tätä kaveria. Autossa haukkumista olen saanu hieman ruotuun sen kuonopannan avulla, jossain vaiheessa matkaa otan sen pois Pekulta ja yritän saaha sitä pysymään rauhallisena ja kehun ja annan namupalan sillo kun se on rauhallinen ja ei hauku turhaa. Kuonopantaa pidän tiukemmalla sillon kun sen ei kuulu haukkua ja löysemmällä sillon kun on tarvetta vain estämään vetämistä. Kaikki sujuisi Pekun kanssa hyvin jos sillä vain olisi kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä. Sillon kun oon sen kanssa kahdestaan tai ympärillä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä kaikki toimii kuin tanssi. Tottelee kaikki käskyt, antaa laittaa kuonopanna (oli se tiukalla taikka löysällä), osaa olla paikoillaan kun laitetaan valjaat ja tietää jos tekee jotain väärin tai kiellettyä. Pitää vain toivoa että rauhottuu kun ikää tulee lisää, vieteilleenhän koira ei mitään voi ja tämä kyllä seuraa tarkaan mitä ympärillä tapahtuu (sillon kun ei nuku!).

Ilta venyttelyt; morjestetaan aurinkoa.

Käytiin Pekun kans viikonloppu kotikotona, pääsi leikkimään veljensä kanssa pitkästä aikaa. Muutama sata metriä ennen kotipihaa Pekusta näki että se tietää mihin ollaan menossa. Kyllä minä vaan ihmettelen miten ne tulee vieläkin niin hyvin juttuun kekskenään, vaikka uroksia ovat molemmat. Leikkivät ja ärisivät melkeen koko tuloillan, mutta rauhottuvat sitten vähän. Osaavat olla vielä samassa häkissä ja kopissa. Jetsu on kamala ahmimaan ruokansa ja Peku taas saattaa jättää ruokaa kippoonsa, ihme veljekset. Kerran sitten vein pojille ruokaa ja Jetsu söi taas Pekua ennen kipon tyhjäksi, leikin sitten vähän harhauttaakseni sitä että Peku saapi syödä rauhassa. Pekulla ei ollu enää montaa murua kipossa niin annoin Jetsun olla vapaa ja se meni Pekun kipolle, sillon räjähti. Ekaa kertaa Peku alko puolustaan ruokakippoansa eikä antanu Jetsun tulla osingoille. Se oli varmaan eka kunnon rähinä mikä niillä on ollu, muuten ollu sellasta kisuamista ja leikkimistä, nyt niillä oli aihetta taisteluun. Uskoisin että pian niillä on Kuka on pomo-taistelu.

Vähän ahistaa kun en ole ehtinyt oikeen leipomaan, taikka tekeen kunnon ruokaa kotona. Leivinuuniakin pitäs lämmittää pitkästä aikaa, alkaa keräämään kosteutta. Muutama päivä sitten huomasin että pirtissä tuoksuu savu taikka noki, mietin että onko päässy tuulemaan juuri sopvasta kulmasta ja pyöräyttäny ilmoja uunissa. Kuitenki haju ei vaan hävinny, Taavi sitä sitten tutkiskeli ja tuli siihen tulokseen että piippu on keränny kosteutta ja mahollisesti tullu vettäkin piippuun, onhan sitä vettä tullu melko hyvää tahtia tänä keväänä ja melko monesta kulmasta. Pitää vain toivoa että alkais piippu vetämään edes vähän jottei sisälle tulis savua kovin paljon. Jotenki tuntuu kun pääsee kotia, ei jaksa tehä oikeen mitään. Kamalasti pitäs tehä asioita, mutta ei vaan innosta tehä mitään. Tiistaina (tänään) sain imuroitua, luututtua ja pyöritettyä pari koneellista pyykkiä, leikittyä Pekun kanssa ja otettua aurinkoa pitkästä aikaa. Luin hömppä kirjaa ja makasin pihalla, lakkasin varpaankynnetkin kesän kunniaksi. Touhunnu joo, mutta silti tuntuu ettei mitään saa aikaseksi, aivan kuin loputon suo. Huomenna olisi tarkoitus kerätä risuja metästä yhteen kasaan ja pestä terassia, jos sais lakattua ne viimein.

Pekun häkki on lakattu, velipoika kävi juhannukena auttelemassa, niin saatiin melko pikaseen valmiksi. Ei jäänyt kuin yläparrun päällinen ja tukipuiden alta maalaamatta, mutta ne on helppo maalaata sitten kun häkki kasataan. Käytettiin samaa puuöljyä mitä niihin lavakauluksiinki, mutta käsiteltiin vain kerran ja varmasti riittää.

Neljä tällasta palasta tehtiin.