Meidän vuoden ikänen vauva.

Pekulla (ja Jetsulla) oli synttärit 12.7., niin ne mejän vauvat kasvaa. Kyllä niistä vähän huomaa että pentuvouhkaus on jääny vähän vähemmälle ja osaavat olla paikoillaankin. Me käytiin Pekun kans tutustumassa uusiin metästysmaisemiin. Mulla oli reppu selässä ja flexi kiinni vyötärövyössä, Peku sai kierrellä ja mulla oli molemmat käet vapaana. Käveltiin mettäautotien pätkää ja Peku johatti minut suollekin, mehtälintuja näky mutta ei mitään isompaa. Peku tykkäs juosta ja temuta suossa, meinas vetää minutki pariin kartaan naamalleen suohon. Reilu pari tuntia meillä meni koko reissussa ja olihan se Pekukin melko nävös ku peuhas suossa ja ojissa. Minä oli pohkeita myöten ravassa ja melko väsyny olin itekki. Mulla oli repussa makkaraa ja syötävää meille molemmille, jos oltas löydetty joku nuotiopaikka, mutta ei tullu vastaan, niin tultiin kotiin paistaan makkaraa ja istuun notskilla. Otin Pekun kaveriksi nuotiolle, mutta sillä alko suututtaan ku se söi makkaransa nopeammin ku minä.

Tulis siitä varmaan hyvä luolakoiraki.

Tästä alkaa pieni Pekupotpuri, näin Peku on kasvanu ja muuttunu.

Marraskuussa 14 minä olin näin pieni että mahuin sohvapöydän alle.

Joulukuussa pöydästä oli tullu liian pieni ja leikkimiset väheni.

Ja Tammikuussa pöydän alla leikitään vaan makuullaan ilman tyynyä.

Helmikuussa ei enää sisällä paljoa viihyttykään ku siellä oli niin kuuma.

Maaliskuussa nautitaan taas auringosta.

Jetsu ja Peku huhtikuussa, osaavat olla jo paikallaankin.

Toukokuussa Pekusta on tullu jo näin iso.

Kesällä kasvu on oikeastaan loppunu ja odotellaan karvanlähtöä.

Nyt Peku on tämmönen vuoden ikänen reipas poika, ei vauva enää.

Mutta kantaa puita samalla innolla ku pentuna, tyhjentäs koko läjän jos vaan antas.

Mitä Peku sitten on oppinut ja mitä on vielä opeteltavaa? Peku osaa istu, mennä maate, antaa molemmat tassut ja tulla luokse kun kutsutaan. Toisinaan vietit vievät ja kuuntelee nenäänsä paremmin ku minun ääntä. Autossa käyttäytyminen on parantunut huomattavasti, viimisin Ranuan reissu sujui yhteensä viidellä haukulla ja pysy hyvin omalla paikallaan takapenkillä. Tällä hetkellä ainoa harjoteltava asia on kärsivällisyys. Kun touhuaa pihalla ja kulkee alueella mikä on kettingin kantaman päässä, jos Peku tahtoo huomiota ja rapsutusta eikä sitä välittömästi saa, alkaa näykkiminen käsistä ja jaloista, myös takaa päin. Rauhoittuu ja antaa minun kävellä ainoastaan silloin kun ottaa kettingistä kiinni taluttaa kuten flexissä.

Lenkillä flexissä oleminen on hyvää, vetoja löytyy alku matkasta mutta alkaa rauhoittumaan ku matka etenee. Kuonopanta on mulla aina käytössä ja Peku antaa laittaa sen hyvin, tietää että ollaan menossa jonnekin. Osaa kulkea omaa puolta tiestä ja palaa takaisin jos jostain syystä harhautuu kauemmas reunasta. Osaa käskyt seis ja paikka ja pysyy paikallaan ilman vetämisiä kun auto menee ohi, liikkeelle lähdetään vain käskystä ja sekin muistuu jo aika hyvin mieleen vaikka joskus haluttas lähtä jonku kolisevan auton perään. Poron perää tahtois kyllä lähtä, mutta jäniksen suhteen ei edes haukahusta, mutta seuraa kyllä katseella. Hirviä ei olla vielä päästy näkemään. Mutta kyllä meillä on ringin paras vahtikoira, seuraa kyllä kuka menee ja ilmottaa jos outoja ihmisiä liikkuu tien päällä. Peku vahtii myös naapurien lapset, hyvä että joku ees seuraa niitten tekemisiä.

Mejän elämä olisi erittäin tylsää ja ikävää jos me ei oltais Pekua hommattu. Vaikka Peku on aika vaikea luonne ja toisinaan hankala käsitellä kun on niin kärsimätön. Mutta en vaihtaisi hetkeäkään, Peku on huippu tapaus.