Meidän vuoden ikänen vauva.

Pekulla (ja Jetsulla) oli synttärit 12.7., niin ne mejän vauvat kasvaa. Kyllä niistä vähän huomaa että pentuvouhkaus on jääny vähän vähemmälle ja osaavat olla paikoillaankin. Me käytiin Pekun kans tutustumassa uusiin metästysmaisemiin. Mulla oli reppu selässä ja flexi kiinni vyötärövyössä, Peku sai kierrellä ja mulla oli molemmat käet vapaana. Käveltiin mettäautotien pätkää ja Peku johatti minut suollekin, mehtälintuja näky mutta ei mitään isompaa. Peku tykkäs juosta ja temuta suossa, meinas vetää minutki pariin kartaan naamalleen suohon. Reilu pari tuntia meillä meni koko reissussa ja olihan se Pekukin melko nävös ku peuhas suossa ja ojissa. Minä oli pohkeita myöten ravassa ja melko väsyny olin itekki. Mulla oli repussa makkaraa ja syötävää meille molemmille, jos oltas löydetty joku nuotiopaikka, mutta ei tullu vastaan, niin tultiin kotiin paistaan makkaraa ja istuun notskilla. Otin Pekun kaveriksi nuotiolle, mutta sillä alko suututtaan ku se söi makkaransa nopeammin ku minä.

Tulis siitä varmaan hyvä luolakoiraki.

Tästä alkaa pieni Pekupotpuri, näin Peku on kasvanu ja muuttunu.

Marraskuussa 14 minä olin näin pieni että mahuin sohvapöydän alle.

Joulukuussa pöydästä oli tullu liian pieni ja leikkimiset väheni.

Ja Tammikuussa pöydän alla leikitään vaan makuullaan ilman tyynyä.

Helmikuussa ei enää sisällä paljoa viihyttykään ku siellä oli niin kuuma.

Maaliskuussa nautitaan taas auringosta.

Jetsu ja Peku huhtikuussa, osaavat olla jo paikallaankin.

Toukokuussa Pekusta on tullu jo näin iso.

Kesällä kasvu on oikeastaan loppunu ja odotellaan karvanlähtöä.

Nyt Peku on tämmönen vuoden ikänen reipas poika, ei vauva enää.

Mutta kantaa puita samalla innolla ku pentuna, tyhjentäs koko läjän jos vaan antas.

Mitä Peku sitten on oppinut ja mitä on vielä opeteltavaa? Peku osaa istu, mennä maate, antaa molemmat tassut ja tulla luokse kun kutsutaan. Toisinaan vietit vievät ja kuuntelee nenäänsä paremmin ku minun ääntä. Autossa käyttäytyminen on parantunut huomattavasti, viimisin Ranuan reissu sujui yhteensä viidellä haukulla ja pysy hyvin omalla paikallaan takapenkillä. Tällä hetkellä ainoa harjoteltava asia on kärsivällisyys. Kun touhuaa pihalla ja kulkee alueella mikä on kettingin kantaman päässä, jos Peku tahtoo huomiota ja rapsutusta eikä sitä välittömästi saa, alkaa näykkiminen käsistä ja jaloista, myös takaa päin. Rauhoittuu ja antaa minun kävellä ainoastaan silloin kun ottaa kettingistä kiinni taluttaa kuten flexissä.

Lenkillä flexissä oleminen on hyvää, vetoja löytyy alku matkasta mutta alkaa rauhoittumaan ku matka etenee. Kuonopanta on mulla aina käytössä ja Peku antaa laittaa sen hyvin, tietää että ollaan menossa jonnekin. Osaa kulkea omaa puolta tiestä ja palaa takaisin jos jostain syystä harhautuu kauemmas reunasta. Osaa käskyt seis ja paikka ja pysyy paikallaan ilman vetämisiä kun auto menee ohi, liikkeelle lähdetään vain käskystä ja sekin muistuu jo aika hyvin mieleen vaikka joskus haluttas lähtä jonku kolisevan auton perään. Poron perää tahtois kyllä lähtä, mutta jäniksen suhteen ei edes haukahusta, mutta seuraa kyllä katseella. Hirviä ei olla vielä päästy näkemään. Mutta kyllä meillä on ringin paras vahtikoira, seuraa kyllä kuka menee ja ilmottaa jos outoja ihmisiä liikkuu tien päällä. Peku vahtii myös naapurien lapset, hyvä että joku ees seuraa niitten tekemisiä.

Mejän elämä olisi erittäin tylsää ja ikävää jos me ei oltais Pekua hommattu. Vaikka Peku on aika vaikea luonne ja toisinaan hankala käsitellä kun on niin kärsimätön. Mutta en vaihtaisi hetkeäkään, Peku on huippu tapaus.

Ehkä se kesä tulee tännekin.

Kesän ensimmäiset auringon otot suoritettu tällä viikolla. Hurjaa vauhtia kasvanu ryytimaa kun alkanu olemaan lämmintä ja aurinko paistanu melkeen yötä päivää. Pekua on pitäny käyttää melkeen joka päivä uimassa ettei raukka aivan läkähy. Ja voi poijat että se tykkää uimisesta, vaikka ei kovin kauaa uikaan kerralla. Innoissaan menee veteen ja vielä enämpi innossaan pyörii maassa ja varvikossa uinnin jälkeen, virtaakin on taas ku pienessä pitäjässä. Eka kesä omassa kotona, tätä minä ntimiaootin koko viime kesän risujen polton ja pölkkyjen kannon. Saa kattoa kun ryytimaa kasvaa ja syödä oman maan antimia. Vesimelonin taimet ei tykänny kun siirsin ne pysyvästi ulos, vaikka mulla oli harsoakin niitten päällä ekat yöt. Pari tainta on vielä hengissä, mutta pahalta näyttää, vuoden päästä olen viisaampi. Ja voin muuten kertoa että nämä mejän ikkunat lämmittää kämppää näin aurinkoisella ilmalla erittäin tehokkaasti, melkeen aina nousee lämpötila 26 asteen yläpuolelle.

Herneet ja shalottisipulit

Porkkanat

Rucolat

Keräsalaatti

Nauriit

Siinä kaikki ja muutama kukka mitä äitiltä sain, oottaa vaan istutusalustaansa.

Kesävarpaat hiekassa, muurahaiset alko kiusaamaan niin piti suunnata sisätiloihin.

Kyllä tuosta Pekusta vielä jotain tulee, ehkä. Vaikka mätsärit ei menny putkeen, vaikka en mitään odottanutkaan, mutta se koirien määrä ja ahtaus oli liikaa Pekulle. Ei rauhottunu oikeastaan ollenkaan ja haukku ja veti melkeen koko ajan johonki suuntaan. Kehässä käveli ihan ok vierellä, mutta ei rauhottunu paikalleen, eikä antanu kattoa hampaita, aivan liian paljon häiriötekijöitä mejän poijalle. Joistain sen toilailuista en täällä kehtaa kertoa, en minäkään taho että kaikki tietää minun kömmähyksiä ennen kuin oon itte valmis niille nauramaan. Mutta voi veljet tämä kaveri aiheuttaa meille välillä sydämentykytyksiä ja naurukohtauksia. Elämä olis tylsää ilman tätä kaveria. Autossa haukkumista olen saanu hieman ruotuun sen kuonopannan avulla, jossain vaiheessa matkaa otan sen pois Pekulta ja yritän saaha sitä pysymään rauhallisena ja kehun ja annan namupalan sillo kun se on rauhallinen ja ei hauku turhaa. Kuonopantaa pidän tiukemmalla sillon kun sen ei kuulu haukkua ja löysemmällä sillon kun on tarvetta vain estämään vetämistä. Kaikki sujuisi Pekun kanssa hyvin jos sillä vain olisi kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä. Sillon kun oon sen kanssa kahdestaan tai ympärillä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä kaikki toimii kuin tanssi. Tottelee kaikki käskyt, antaa laittaa kuonopanna (oli se tiukalla taikka löysällä), osaa olla paikoillaan kun laitetaan valjaat ja tietää jos tekee jotain väärin tai kiellettyä. Pitää vain toivoa että rauhottuu kun ikää tulee lisää, vieteilleenhän koira ei mitään voi ja tämä kyllä seuraa tarkaan mitä ympärillä tapahtuu (sillon kun ei nuku!).

Ilta venyttelyt; morjestetaan aurinkoa.

Käytiin Pekun kans viikonloppu kotikotona, pääsi leikkimään veljensä kanssa pitkästä aikaa. Muutama sata metriä ennen kotipihaa Pekusta näki että se tietää mihin ollaan menossa. Kyllä minä vaan ihmettelen miten ne tulee vieläkin niin hyvin juttuun kekskenään, vaikka uroksia ovat molemmat. Leikkivät ja ärisivät melkeen koko tuloillan, mutta rauhottuvat sitten vähän. Osaavat olla vielä samassa häkissä ja kopissa. Jetsu on kamala ahmimaan ruokansa ja Peku taas saattaa jättää ruokaa kippoonsa, ihme veljekset. Kerran sitten vein pojille ruokaa ja Jetsu söi taas Pekua ennen kipon tyhjäksi, leikin sitten vähän harhauttaakseni sitä että Peku saapi syödä rauhassa. Pekulla ei ollu enää montaa murua kipossa niin annoin Jetsun olla vapaa ja se meni Pekun kipolle, sillon räjähti. Ekaa kertaa Peku alko puolustaan ruokakippoansa eikä antanu Jetsun tulla osingoille. Se oli varmaan eka kunnon rähinä mikä niillä on ollu, muuten ollu sellasta kisuamista ja leikkimistä, nyt niillä oli aihetta taisteluun. Uskoisin että pian niillä on Kuka on pomo-taistelu.

Vähän ahistaa kun en ole ehtinyt oikeen leipomaan, taikka tekeen kunnon ruokaa kotona. Leivinuuniakin pitäs lämmittää pitkästä aikaa, alkaa keräämään kosteutta. Muutama päivä sitten huomasin että pirtissä tuoksuu savu taikka noki, mietin että onko päässy tuulemaan juuri sopvasta kulmasta ja pyöräyttäny ilmoja uunissa. Kuitenki haju ei vaan hävinny, Taavi sitä sitten tutkiskeli ja tuli siihen tulokseen että piippu on keränny kosteutta ja mahollisesti tullu vettäkin piippuun, onhan sitä vettä tullu melko hyvää tahtia tänä keväänä ja melko monesta kulmasta. Pitää vain toivoa että alkais piippu vetämään edes vähän jottei sisälle tulis savua kovin paljon. Jotenki tuntuu kun pääsee kotia, ei jaksa tehä oikeen mitään. Kamalasti pitäs tehä asioita, mutta ei vaan innosta tehä mitään. Tiistaina (tänään) sain imuroitua, luututtua ja pyöritettyä pari koneellista pyykkiä, leikittyä Pekun kanssa ja otettua aurinkoa pitkästä aikaa. Luin hömppä kirjaa ja makasin pihalla, lakkasin varpaankynnetkin kesän kunniaksi. Touhunnu joo, mutta silti tuntuu ettei mitään saa aikaseksi, aivan kuin loputon suo. Huomenna olisi tarkoitus kerätä risuja metästä yhteen kasaan ja pestä terassia, jos sais lakattua ne viimein.

Pekun häkki on lakattu, velipoika kävi juhannukena auttelemassa, niin saatiin melko pikaseen valmiksi. Ei jäänyt kuin yläparrun päällinen ja tukipuiden alta maalaamatta, mutta ne on helppo maalaata sitten kun häkki kasataan. Käytettiin samaa puuöljyä mitä niihin lavakauluksiinki, mutta käsiteltiin vain kerran ja varmasti riittää.

Neljä tällasta palasta tehtiin.