Mehevä suklaapiirakka

Mejän poijat (velipojat) on ollu viikon kotonakotona melkeen kahestaan kun vanhukset lähti ottaan aurinkoa etelään. Tultiin siskon kans perjantaina kattoon miten niillä sujuu, molemmat oli vielä hengissä ja talo oli pystyssä. Hermot oli vanhempi veli kuulemma pariin otteeseen menettäny ku toisella puhelin koko ajan kourassa niin tahtonu työnteosta tulla mitään. Päätin sitten tehä lauantaina aamupalan koko talolle, kun arvasin etteivät ole aamusin syöneet muuta kun kaurapuuroa. Pilkoin omenaa ja appelsiinia, keitin munia ja katoin pyötään jogurtit ja leivät ja lisukkeet. Ei ollu iso homma eikä menny kauaa, mutta poijat olivat mielissään. Leivoksetki niillä oli jo päässy kuivahtaan lautaselle niin aloin sitten leipomaan vielä ennen kun oli hirvipeijaisiin lähtö. Äitin leivontakirjoja on mukava käydä aina välistä läpi, kun sieltä tulee taas uusia ohjeita mitä ei ole kokeillut. Kahtelin ensin mitä nuista kaapeista löytyy ja aloin sitten selaileen ohjeita. Sieltä löyty sitten vähän erilainen piirakan ohje, mihin tuli hilloa pohjaan ja suklaata ja mantelia päälle.

Mehevä suklaapiirakka

 Pohja:

4 munaa

2 1/2 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

1 dl omenahilloa (tai muuta hilloa, kunhan on melko sileää)

3/4 dl maitoa

250 g voita (sula)

Kuorrute:

1 dl kuohukerma

100g taloussuklaata

1 1/2 dl sokeria

1 rkl vehnäjauhoja

100g mantelirouhetta/lastuja

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan.

3. Sekoita hillo, maito ja voisula keskenään ja lisää taikinaan, sekoita sievästi tasaiseksi.

4. Leivinpaperi pellille ja paista 200 astetta 15-20 min alimmalla tasolla.

5. Mittaa kuorrutuksen aineet (paitsi manteli) kattilaan ja anna kiehahtaa. Lisää mantelit kuorrutteeseen, ota pohja uunista ja tasoittele kuorrute pohjan päälle.

6. Paista vielä ylimmällä tasolla n. 10 min.

Tuloksena erittäin mehevä ja maukas, hieman erilainen piirakka nopeasti ja vähällä vaivalla.

Sai poikien hyväksynnän.

 Vanhukset tulee takasin sunnuntaina (huomenna) jossain vaiheessa, olen kotonakotona ainakin siihen että saan tuliaiset. Kissanpennut on kasvanu hurjaa vauhtia ja osaavat jo syödä kuiviakin kopsuja (mahdollisesti olosuhteiden pakosta, kun velipoika oli käyny vaarin autotallissa pikamutkan ja menny parin päivän päästä uudestaan niin Viiru oli siellä ootellu... hups..) ja osaavat käyttää hiekkalaatikkoa. Osasta tulee kyllä melko pitkäkarvasia kavereita, jos en olis allerginen niin ottasin kyllä meille yhen vaikka Taavi ei nuista kissoista perusta.

Velipojan ja koirien kanssa ajateltiin lähtä huomenna yhessä käymään metsällä. Katsotaan miten osaavat yhessä kulkea, hyvin tulevat toimeen niin häkissä kuin raadollakin, niin pitäähän se testata mitä metässä tapahtuu. Minusta ei ole enää juoksemaan koiran ja hirven perässä, tällä tarkotan että jos koira lähtee hirven perään ja pitäs alkaa ottaan niitä kiinni tai ehtiä koukata niitten eteen niin ei enää pysty. Hengästyy jo sitä vauhtia että lihavaksi luulee itteään, eikä nuo jalat nouse tosiaan ylös asti ilman että maha tulee vastaan. Kun on vielä näin lyhyenläntä niin nuita koipia on pakko nostella aika useasti. Rakenneultrassa kävin perjantaina (viikkoja sillon 21+2) ja tunteroisen makasin pedillä ku kätilö yritti herätellä kaveria että saisi katottua sydämen kunnolla, mutta ei se oikeen onnistunut. Kädet ja jalat kyllä heilu ja suu kävi mutta muuten pysy visusti paikollaan, en tiiä onko sillä jo nyt Taavin unenlahjat ettei herää vaikka joku tökkii mahaa vähän kovemmastikkin. Löysi se kuitenkin kaksi kalkkitäplää (yksi täplä sallitaan) sieltä, niin seuraava käynti onkin jo viikolla 32. Sydän on sillon vähän isompi niin saapi parempaa kuvaa ja katottua että onko siellä oikeasti kaksi täplää vai yksi. Kyseli että enkö ole halunnu seulontoja, sanoin että en. Kaikille on pitäny selittää sama asia, kyllä me otetaan vastaan aivan sama minkälainen kaveri sieltä tulee. Ajattelen että jos ei ole valmis tähän maailmaan niin kyllä luonto korjaa ennemmin tai myöhemmin pois. Antaa kaverin kasvaa rauhassa tuolla turvassa vielä jonku aikaa. 

Istukastakin kätilö meinas ettei ole lähteny nousemaan, vaan ulottuu vielä kohdun suulle ja jos ei lähdekään nousemaan kohdun mukana niin se on synnytyseste ja edessä on leikkaus. Aina se ei kuulemma nouse tai ei nouse tarpeeksi. Käski minun mainita siitäkin seuraavalla kerralla ultrassa että kahtovat senkin. Pitää yrittää muistaa... Hirveästi en infoa saanu näistä poikkeamista, mutta ihan hyvä fiilis minulle kuitenkin jäi, kun kätilö sanoi että katsotaan onko asiat muuttunu seuraavaan kertaan mennessä. Näille asioille minä kun en voikaan mitään ja tässä on vielä aikaa tapahtua vaikka ja mitä. Mutta minä tyhmä menin sitten äsken googlettelemaan tylsyyksissäni näitä asioita ja meinasin jo saaha ahistuskohtauken, mutta onnistuin kuiten pitään itteni kasassa ja lueskelin vaan muutaman artikkelin asioista. Turhaan minä itteäni kiusaan asialla mihin en itse voi vaikuttaa. Päätin että annan olla koko homman ja katsotaan mitä seuraavalla kerralla sanotaan. Kuulostelen vauvan liikkeitä ja nautin kasvavasta mahasta, etenkin kun sain ostettua uudet siistit housut mitkä mahtuu jalkaan ja uudet rintsikat mitkä ei purista eikä tissit tursoa yli. Voin kertoa että tunne oli aika mahtava!

 

Bataatti ja syysillat

Oon pikkuhiljaa alkanu laittaan kynttilöitä ja valoja taloon, kun niin kivasti tulee pimeä aikusin, ehtii vähän nauttiakin kun nykysin väsy tulee jo klo. 22.00 jälkeen (varsinki jos en ole nukkunu päikkäreitä). Yhtä asiaa minä vaan mietin, miten meille voi kerääntyä niin paljon lehtiä! Aina on joku pöytä tai taso täynnä sanoma- ja mainoslehtiä, en voi käsittää.

Jotain kivaa oon saanu hankittuaki, vaikka rahatilanne ei välttis olis antanu periksi, mutta tätä olen halunnu kauemmin entä nämä on ollu muodissa. Nyt on hinnat tullu vähän alemmas, niin on köyhälläkin varaa. Ostin Terrasta, oliko sirkusvalot nimellä tai jotain, voi liittää myös sarjaan ja tässä alotussarjassa on 10 lamppua. Ekan paikkansa saivat mejän makkarista, joka on erittäin violetti voittoinen tällä hetkellä kun vaihdoin päiväpeitonkin. Mutta tykkään kyllä itsekin tästä värimaailmasta, kaikki on kuitenki vähän eri sävystä. Makkaristakin löytyy kolme kukkaa, vaikka tämä ei ole kovin valoisa huone. Pitäs vaihtaa täälläkin taas järjestystä, alkaa vähän kyllästyttään ja olis kiva miettiä missä tämä yks kaveri tuleepi nukumaan; mejän huoneessa vai omassa huoneessaan. Ja ennen kaikkea joutuuko nukkuun kauanki pahvilaatikossa (äitiyspakkaus) vai saahaanko hankittua ja mahutettua pinnasänky johonki. Juu ei olla mietitty vielä mitään tällasta, tai siis ollaan mietitty että ei olla mietitty.

Nämä ihanat lamput, ulko- ja sisäkäyttöön.

Led.

 Vähän olen siis järjestystä vaihellu ja laittanu tauluja seinille. Pari hyllyä odottaa että päästään Taavin kanssa sopuun laitetaanko ne seinälle samaan tasoon, vai toinen ylemmäs ku toinen (voi arvailla kumpi on kummankin mielipide). Olohuoneen seinät kun näyttää vielä niin valjuilta ja olisi jo aika saada sinnekin jotain, kun nyt on kaikki löytäny paikkansa huoneissa (tällä hetkellä...). Saa nähä minkälainen sota saadaan siitä aikaseksi.

Eläimet, etenkin pöllöt on kovassa huudossa tässä huushollissa.

Uusin pöllö tulokas.

Minulla on koko viikon haluttanu Comicon sapuskaa ja bataattiranuja, tehin sitten tänään itse niitä bataattiranuja ja juustoisia lihapullia. Hirmu hyviä tuli!

Bataattiranut

 600g bataattia
2 rkl öljyä
2 rkl korppujauhoja
1 1/2 tl suolaa
1 tl valkosipulihauhetta
ripaus mustapippuria
ripaus paprikajauhetta

1. Leikkaa bataatti sellasiksi ku tahot, huuhtele ja kuivaa.
2. Sekoita öljy, jauhot ja mausteteet keskenään.
3. Sekoita sitten kuivat bataatit tasaisesti mäskiin ja paista 200 astetta 30-40 min. (riippuu minkäkokosia ranuja tehit).

Näitä paistoin 30 minuuttia, parempia ku potturanut.

Käytiin Essin kans kattoon Hotelli Transilvania 2. Kun käytiin kattoon ykkös osa siellä oli joko lapset ja heidän vanhemmat, meitä katottiin sillon vähän kieroon, nyt ei katottu kieroon. Me oltiin teatterissa kahdestaan!!! Oven aukasia vähän naureskeli meille ja kyllä mekin vähän naureskeltiin, mutta olihan se elämys olla ihan rauhassa leffateatterissa. Ei kukaan hörpi vieressä limua pillillä, ei kukaan aivastele, ei kenenkään pää ole edessä, ei kukaan potki selkänojaan, tai lapsi huuda että mulla on pissahätä. Sai nauraa just niissä kohin ku itte tahto, ei tarvinnu miettiä miltä kuulosti tai häiritseekö jotakuta toista.

Siskon kanssa lehvassa, kirjaimellisesti.

Olen minä käyny tutustumassa näihin mejän lähi metsiin Pekun kanssa muutamaan otteeseen. Sen kans vaan pitää mennä melko kauas, kun sillä on niin pitkät hakumatkat ja nuo mettät on melko täynnä teitä ja iso tie kulkee melko lähellä. Löysin minä yhen ihan kivan makkaranpaistopaikanki, polkukin oli melko kiva, mettä polku mitä pysty seuraileen ihan hyvin mutta oli kuiten sen verran haastava että nappaskengillä turha lähtä. Sääkin oli ihan passeli, melko utusta oli vaikka puolen päivän aikaan oltiin liikenteessä.

Metsän rauha.

Peku pääsi eilen valjakon matkaan. Viimeksi talvella ollu muitten koirien kanssa vetohommissa, vähän jännitti senkin takia kun oli ekaa kertaa reissussa ilman minua. Itku mulla meinas tulla kun lähtivät mehtään. On kuulemma riski koira vetämään, paikoillaan ei vaan malta olla eli taukoja ei paljon pitäneet. Pekulla oli edessä kaksi narttu huskya ja oli kuulemma meinannu mennä niistä eelle alussa, kun näillä oli vetäminen alkuun vähän hakemassa ja vaijerit oli menny useampaan otteeseen sekasin. Seittemän kilsaa olivat juosseet, nartut köllähtivät pötkölleen mutta Peku... Se olis halunnu vielä leikkiä ja olis varmaan menny toinenkin lenkki. Ei se vaan osaa rauhottua uudessa paikassa ja uusien koirien kanssa. Joka paikka pitäs haisella ja kaikkien kanssa leikkiä, nartut ei oikeen ollu leikki tuulella eilen. Pekua en ole käyttäny vähään aikaan pyörälläkään valjaissa ja nyt tuli sitten Taaviltakin kielto etten saa tehä enää mitään sen suuntasta ku kuuli että oon Pekua viemässä valjakkoon.

Viikko 20 alkaa, mitä tämä aika on pitänyt sisällään.

Me nyt ei varsinaisesti olla yritetty lasta, päätettiin että tulee sitten kun on tullakseen. Eihän me olla ikinä yhtaikaa kotonakaan... Raskaana tässä nyt ollaan ja laskettuaika on 9.3.2016 ja nyt on sitten 20 viikko alkamassa. Siis tämä on kohta puolessa välissä, aivan käsittämätöntä... Mistä minä sitten tiesin että raskaana ollaan? Kuukautisten olisi pitäny alkaa mutta ne alko oleen myöhässä, pari päivää mitä mulla kierto on maksimissaan ollu, ajattelin että ressiä pukkaa. Mutta sitten alko tissit turpoaan ja ne oli tosi arat, ei voinu mahallaan nukkua ollenkaan eikä Taavilla tarvinnu tökkiä tai alko nyrkki heilumaan. Raskaustestin tein melko pian, ku olin jo meleko varma asiasta (tai sitten jotain oli oikeasti vinossa). Melko pian siitä alko kamala väsymys, tuntu ettei mitkään päikkärit riitä ja sitä kesti varmaan viikolle 16 asti. Oksentanu en missään vaiheessa, vaikka erittäin lähellä on käyny moneen otteeseen. Onneksi oon tottunu pitämään aina matkassa vesipulloa ja kotona on tuopissa vettä niin sai juokastua aina jotain kun tuli huonoa oloa. Samoihin aikoihin rintojen aristus ja väsymys loppu. Selkäkipuja on ollu nyt enämpi ja ne on ollu pahempia, housuja ei aina saa jalkaan eikä sohvalta tai sängystä taho päästä ylös. Sain lähetteen fysioterapeutille ja epäili että on löysyyttä nivelissä (nilkathan minulta on todettu löysiksi) ja oliko nyt S-nivelessä tai kanavassa tai jossain vikaa. Terapautti antoi venyttelyohjeita mitä voipi tehä koko raskauden ajan, miten tehä ku maha alkaa kasvaa ja mihin kiinnittää huomiota.

Pari kaveria tiesi heti alusta asti, jotenki tuntu siltä että on mukava että joku muukin kaveri tietää asiasta, kun ei se tuntunu ees todelliseta. Saatto mennä useampaa päivää etten muistanu ees koko asiaa, Taavi siitä mulle motkottiki toisinaan että voisitko ottaa vähän rauhallisemmin (se kun kuulemma tiedosti asian koko ajan). Kotikotona olen kyllä oikeaa lehmänmaitoa juonu, ja varmaan myös jotain muutakin mitä ei ole pasteröitu. Ensinnäkin miten voipi muistaa olla syömättä jotain jos ei muista ees että on raskaana (dementiako), ja mejän äitihi on juonu maitoa jokasta lastaan odottaessaa ja ihan normaaleja ollaan (Taavi ei kyllä piä ketään meitä normaaleina..). Raakaa kalaa en ole syöny, kalaa kun en syö muutenkaan niin tämä on sitten ihan normaalia mulle. Viinit ja juustot on tehny erittäin tiukkaa... Kyllä minä odotan sitä ku saan eteeni pullon viinä ja juustotarjottimen. Itse alkoholia en kaipaa, vaan sitä makua, en ole alkoholisti vaan ammattimielessä. Taavi yritti lohdutella että ei ole montaa kuukautta, mutta se ei vissiin tienny että pitäs imettääkin joku tovi enne kun pystyy ottaan taas... Kyllähän sitä lukee että punkkulasi sillon tällön ei ole pahaksi, mutta kyllä minä nyt olen mielummin täysin ilman ku alan muisteleen millon viimeksi otin lasillisen (muistakaa se minun dementia...).

Minun sisarukset on ollu aika innossaan asiasta, varsinki sisko. Se on jo suunnitellu mitä kaikkea aikoo tehä pienokaisen kanssa, oottaa että saapi hemmotella sen pilalle. Sisko oli nähny unta että vauva on tyttö, saapi nähä pitääkö enneuni paikkansa. Mejän iskä oli melko innossaan ku kerrottiin, aiko alkaa papparaiseksi. Äiti on toisinaan innossaan vauvasta, mutta se ei vissiin tahois olla vielä mummo, mejän porukat saapi päättää mitä ovat vauvalle ja onhan niillä vielä tovi aikaa miettiä. 

Mitä nyt mietin ja miltä tuntuu.

Tunteet on menny melkosta vuoristorataa koko ajan. Onko tämä todellista, onko vauva kunnossa, pääseekö se tähän maailmaan, tai yrittää muistaa että en ole yksin. Eka ultra oli aika jännä, siellä oikeasti liikku joku, hyppi ja pomppi, aivan ku olis tanssinu siellä. Oon saanu käydä tähän asti yksin kaikissa, Taavi on ollu töissä, mutta seuraavaan neuvolaan se pääsee matkaan. Saapi vihdoin kuulla míkä siellä mahassa kasvaa. Taavi suunnitteli sille jo kelkkareittiä mettän poikki... Saapi ajaa kelkalla on se sitten tyttö tai poika, mutta treffeille tyvär pääsee kuulemma vasta kun täyttää 25, saapi nähä millanen tyranni-iskä Taavista tulee ja pitääkö mulla pokka. Itse saa myös päättää millä autolla ajaa, löytyy kyllä käännyttäjiä niin bemarin kuin mersunkin puolesta. 

Oikeastaan raskaus tai synnytys ei pelota, huolettaa vaan että selviääkö kaveri. Äitiyslomalle jään sitten ku en enää pysty tekeen töitä, millon jääpi ruokapakit kantamatta ja mökit siivoamatta. Toivottavasti selviävät lopputalvesta.. Kyllä minä uskon että selviän vauvan kanssa ihan hyvin sillonki ku Taavi on Torniossa. Onhan naiset ennenkin pärjänny ku miehet on ollu savotassa... Joo onhan pihassa ollu mahollisesti molemmat suvut, mutta silti mulla tukijoukot on aika lähellä ja tulee käymään kaverina. Eniten pelottaa se hetki ku pitää lähtä töhin, onko mulla enää työpaikkaa (monimutkainen juttu), voinko minä olla tässä työpaikassa jos ei muutu yhtään säännöllisemmäksi, selviääkö minun polla hoitaa pitkiä aikoja yksin työt, lapsen hoito ja tarhaan menot ja haut. Millon minun pitää sitten lähtä töihin? Paras mahdollinen vaihtoehto olis että voisin tehä muutamia työvuoroja viikossa ja olla kuitenki kotona lapsen kanssa. Enkä minä halua unohtaa Pekuakaan, tahdon että se saa ihan saman verran huomiota mitä ennenkin.

Nyt maha on oikiasti jo sen näkönen että sen huomaa kauempaakin.. Farkut kiristää ja puristaa, uudet metästyshousut piti ostaa kun kummatkaan vanhat ei enää menny kiinni, ovat melko vanhat ja korkea vyötäröiset, kyllä minä haluan että metästyshousut olis ees jonkulailla jalassa ku metässä talsiii. Just huomasin että ekat mammavaatteet on metästyshousut.... En minä ole ikinä ollukaan kovin normaali... Mitään "oireita" ei oikeastaan enää ole, paitsi että huomaan että mettässä kävellessä hengästyy helpommin ja vauva on alkanu pyörimään mahassa siten että sen tuntee jo. Uusia rintsikoita pitäs alkaa ostaan, kun ei nämä mahu enää kunnolla yksiinkään rintsikoihin. Nännitkin on ku tupakannatsat ja paistaa jokasesta paidasta läpi.. Sisko ei suostu värjäämään minulta hiuksiakaan, niin tukkakin alkaa oleen melko komian näkönen. Iskä ei tosiaan anna minun nousta hirvitorniin, eikä se antanu minun kiivetä navetan vintille hakeen kissanpentuja. Iskä ottaa vissiin aika tosissaan tämän vauvahomman, en saa kantaakaan mitään jos se vaan näkee (onneksi se ei nää mitä teen töissä).

Jossain vaiheessa pitäs alkaa hommaamaan kamppeita, mutta millon ja mitä.. En minä ehkä vielä uskalla mitään ostaa, jos sillä matka tyssää ennen aikojaan. Uskon myös että perheeltä (siskolta) kaveri tulee saamaan vaikka ja mitä. Työkaverilta minä varmaan saan pinnasänkyä, imetystyynyä ja jotain pientä, se mulle aina toisinaan kauppailee jotain kun mulla ei mitään ole. Enkä minä nyt ole niin tarkka siitä että pitää olla jotain tiettyä mallia tai merkkiä, enkän minä nyt näistä tuotteista mitään tiedäkään. Pitäs vissiin alkaa ottaan pikkuhiljaa selvää. Lasten kanssa minä oon kyllä aina ollu tekemisissä, enkä minä sillain pelkää osaanko minä tehdä mitään oikein tai huomaanko että jos sillä on jokin vialla. Yritän olla huolehtimasta liikaa asioista joihin en voi vielä vaikuttaa ja ratkasen ongelmat sitten kun niitä tulee vastaan.

Mitä on kesästä jääny?

Kirjottelu on nyt kyllä jääny vähän heikolle nyt syssystä. En vaan ole jaksanu istua koneella ja keskittyä kirjottaan mitään, kuvia oon kyllä räpsiny kameralla ja puhelimella ja kaikenlaista tullu touhuttua. Jos nyt tekis vähän niin kuin yhteenvedon kesästä, kun tuo talvikin tekee tuloaan.

Sain Taavin veljeltä jonkun sortin chilin kasvatettavaksi, kun sillä loppu keittiön pöydällä tila kesken. Lisää kasveja pirttiin siis! Paljon kukkia siinä on ollu ja neljä palkoa on nyt kasvamassa, katsotaan missä vaiheessa net alkaa vaihtaan väriä. Peku on sitä aina sillon tällön käyny haisteleen, mutta ei ole vielä koskenu siihen, enkä usko että tuleekaan koskemaan. Hyvin se on jättäny ne jo rauhaan, ei ees suutuspäissään käy näykkimässä niitä, pölyjä vaan puistelee hännällä.

Vihree kaveri

Chilipuu tai pensas, kumpi se nyt onkaan.

Kirsikkapuukin on hyvin istahtanu takapihalle, toivottavasti säästyy talvella kaikilta jyrsijöiltä eikä talvi kohtele sitä kaltoin (Taavi aja kelkalla päältä). Onhan tuossa pihalla muutakin mitä täytyy vähän pelätä että miten niille käypi, kuten ryytimaan kaulukset ja ruusupensas, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Onhan tässä mahaakin alettu kasvattamaan, kun tämä puutarhakausi loppuu. Sellasta tosiaan pääsi käymään että vauva tekee tuloaan ja maha näkyy kyllä jo niin ettei sitä paljoa enää peitellä. Tällä hetkellä olo tuntuu lihavalta, liikkeitä ei tunnu mutta maha on niin iso ettei huosut enää mahu jalkaan. En aina muista että on ihan normaalia että maha kasvaa, mutta välistä tuntuu että en ole ikinä ollu näin lihava ja jotain on kyllä pakko tehä. Nyt on menossa 18+6 tai jotain sellaista, kaippa tämä kohta muuttuu todelliseksi. Taavi käskee vähän väliä levähtään, eikä iskä päästä minua nouseen hirvitorniin. Eniten kaipaan viiniä ja isoa juustolautasta! Ja ei mitään en ole hankkinut, lapasten tekokin on vähän kesken, mutta on tässä onneksi vielä aikaa. Laskettuaika on 9.3, mikä oli myös äijin (äidin isän) syntymäpäivä. Kerron varmaan seuraavalla kerralla enemmän miten alku on lähteny käyntiin.

Lapaset ja sukat alotettu.

Saahaan toinen vauva perheeseen, vaikka tämä mejän eka vauva onkin kasvanu, muistais vaan itsekin sen, mutta se on varmaan mahotonta.

Mejän "pikkuselle" tuli halipula. -Tilannekuva-

Iso poika se alkaa jo olemaan.