Viikko 20 alkaa, mitä tämä aika on pitänyt sisällään.

Me nyt ei varsinaisesti olla yritetty lasta, päätettiin että tulee sitten kun on tullakseen. Eihän me olla ikinä yhtaikaa kotonakaan... Raskaana tässä nyt ollaan ja laskettuaika on 9.3.2016 ja nyt on sitten 20 viikko alkamassa. Siis tämä on kohta puolessa välissä, aivan käsittämätöntä... Mistä minä sitten tiesin että raskaana ollaan? Kuukautisten olisi pitäny alkaa mutta ne alko oleen myöhässä, pari päivää mitä mulla kierto on maksimissaan ollu, ajattelin että ressiä pukkaa. Mutta sitten alko tissit turpoaan ja ne oli tosi arat, ei voinu mahallaan nukkua ollenkaan eikä Taavilla tarvinnu tökkiä tai alko nyrkki heilumaan. Raskaustestin tein melko pian, ku olin jo meleko varma asiasta (tai sitten jotain oli oikeasti vinossa). Melko pian siitä alko kamala väsymys, tuntu ettei mitkään päikkärit riitä ja sitä kesti varmaan viikolle 16 asti. Oksentanu en missään vaiheessa, vaikka erittäin lähellä on käyny moneen otteeseen. Onneksi oon tottunu pitämään aina matkassa vesipulloa ja kotona on tuopissa vettä niin sai juokastua aina jotain kun tuli huonoa oloa. Samoihin aikoihin rintojen aristus ja väsymys loppu. Selkäkipuja on ollu nyt enämpi ja ne on ollu pahempia, housuja ei aina saa jalkaan eikä sohvalta tai sängystä taho päästä ylös. Sain lähetteen fysioterapeutille ja epäili että on löysyyttä nivelissä (nilkathan minulta on todettu löysiksi) ja oliko nyt S-nivelessä tai kanavassa tai jossain vikaa. Terapautti antoi venyttelyohjeita mitä voipi tehä koko raskauden ajan, miten tehä ku maha alkaa kasvaa ja mihin kiinnittää huomiota.

Pari kaveria tiesi heti alusta asti, jotenki tuntu siltä että on mukava että joku muukin kaveri tietää asiasta, kun ei se tuntunu ees todelliseta. Saatto mennä useampaa päivää etten muistanu ees koko asiaa, Taavi siitä mulle motkottiki toisinaan että voisitko ottaa vähän rauhallisemmin (se kun kuulemma tiedosti asian koko ajan). Kotikotona olen kyllä oikeaa lehmänmaitoa juonu, ja varmaan myös jotain muutakin mitä ei ole pasteröitu. Ensinnäkin miten voipi muistaa olla syömättä jotain jos ei muista ees että on raskaana (dementiako), ja mejän äitihi on juonu maitoa jokasta lastaan odottaessaa ja ihan normaaleja ollaan (Taavi ei kyllä piä ketään meitä normaaleina..). Raakaa kalaa en ole syöny, kalaa kun en syö muutenkaan niin tämä on sitten ihan normaalia mulle. Viinit ja juustot on tehny erittäin tiukkaa... Kyllä minä odotan sitä ku saan eteeni pullon viinä ja juustotarjottimen. Itse alkoholia en kaipaa, vaan sitä makua, en ole alkoholisti vaan ammattimielessä. Taavi yritti lohdutella että ei ole montaa kuukautta, mutta se ei vissiin tienny että pitäs imettääkin joku tovi enne kun pystyy ottaan taas... Kyllähän sitä lukee että punkkulasi sillon tällön ei ole pahaksi, mutta kyllä minä nyt olen mielummin täysin ilman ku alan muisteleen millon viimeksi otin lasillisen (muistakaa se minun dementia...).

Minun sisarukset on ollu aika innossaan asiasta, varsinki sisko. Se on jo suunnitellu mitä kaikkea aikoo tehä pienokaisen kanssa, oottaa että saapi hemmotella sen pilalle. Sisko oli nähny unta että vauva on tyttö, saapi nähä pitääkö enneuni paikkansa. Mejän iskä oli melko innossaan ku kerrottiin, aiko alkaa papparaiseksi. Äiti on toisinaan innossaan vauvasta, mutta se ei vissiin tahois olla vielä mummo, mejän porukat saapi päättää mitä ovat vauvalle ja onhan niillä vielä tovi aikaa miettiä. 

Mitä nyt mietin ja miltä tuntuu.

Tunteet on menny melkosta vuoristorataa koko ajan. Onko tämä todellista, onko vauva kunnossa, pääseekö se tähän maailmaan, tai yrittää muistaa että en ole yksin. Eka ultra oli aika jännä, siellä oikeasti liikku joku, hyppi ja pomppi, aivan ku olis tanssinu siellä. Oon saanu käydä tähän asti yksin kaikissa, Taavi on ollu töissä, mutta seuraavaan neuvolaan se pääsee matkaan. Saapi vihdoin kuulla míkä siellä mahassa kasvaa. Taavi suunnitteli sille jo kelkkareittiä mettän poikki... Saapi ajaa kelkalla on se sitten tyttö tai poika, mutta treffeille tyvär pääsee kuulemma vasta kun täyttää 25, saapi nähä millanen tyranni-iskä Taavista tulee ja pitääkö mulla pokka. Itse saa myös päättää millä autolla ajaa, löytyy kyllä käännyttäjiä niin bemarin kuin mersunkin puolesta. 

Oikeastaan raskaus tai synnytys ei pelota, huolettaa vaan että selviääkö kaveri. Äitiyslomalle jään sitten ku en enää pysty tekeen töitä, millon jääpi ruokapakit kantamatta ja mökit siivoamatta. Toivottavasti selviävät lopputalvesta.. Kyllä minä uskon että selviän vauvan kanssa ihan hyvin sillonki ku Taavi on Torniossa. Onhan naiset ennenkin pärjänny ku miehet on ollu savotassa... Joo onhan pihassa ollu mahollisesti molemmat suvut, mutta silti mulla tukijoukot on aika lähellä ja tulee käymään kaverina. Eniten pelottaa se hetki ku pitää lähtä töhin, onko mulla enää työpaikkaa (monimutkainen juttu), voinko minä olla tässä työpaikassa jos ei muutu yhtään säännöllisemmäksi, selviääkö minun polla hoitaa pitkiä aikoja yksin työt, lapsen hoito ja tarhaan menot ja haut. Millon minun pitää sitten lähtä töihin? Paras mahdollinen vaihtoehto olis että voisin tehä muutamia työvuoroja viikossa ja olla kuitenki kotona lapsen kanssa. Enkä minä halua unohtaa Pekuakaan, tahdon että se saa ihan saman verran huomiota mitä ennenkin.

Nyt maha on oikiasti jo sen näkönen että sen huomaa kauempaakin.. Farkut kiristää ja puristaa, uudet metästyshousut piti ostaa kun kummatkaan vanhat ei enää menny kiinni, ovat melko vanhat ja korkea vyötäröiset, kyllä minä haluan että metästyshousut olis ees jonkulailla jalassa ku metässä talsiii. Just huomasin että ekat mammavaatteet on metästyshousut.... En minä ole ikinä ollukaan kovin normaali... Mitään "oireita" ei oikeastaan enää ole, paitsi että huomaan että mettässä kävellessä hengästyy helpommin ja vauva on alkanu pyörimään mahassa siten että sen tuntee jo. Uusia rintsikoita pitäs alkaa ostaan, kun ei nämä mahu enää kunnolla yksiinkään rintsikoihin. Nännitkin on ku tupakannatsat ja paistaa jokasesta paidasta läpi.. Sisko ei suostu värjäämään minulta hiuksiakaan, niin tukkakin alkaa oleen melko komian näkönen. Iskä ei tosiaan anna minun nousta hirvitorniin, eikä se antanu minun kiivetä navetan vintille hakeen kissanpentuja. Iskä ottaa vissiin aika tosissaan tämän vauvahomman, en saa kantaakaan mitään jos se vaan näkee (onneksi se ei nää mitä teen töissä).

Jossain vaiheessa pitäs alkaa hommaamaan kamppeita, mutta millon ja mitä.. En minä ehkä vielä uskalla mitään ostaa, jos sillä matka tyssää ennen aikojaan. Uskon myös että perheeltä (siskolta) kaveri tulee saamaan vaikka ja mitä. Työkaverilta minä varmaan saan pinnasänkyä, imetystyynyä ja jotain pientä, se mulle aina toisinaan kauppailee jotain kun mulla ei mitään ole. Enkä minä nyt ole niin tarkka siitä että pitää olla jotain tiettyä mallia tai merkkiä, enkän minä nyt näistä tuotteista mitään tiedäkään. Pitäs vissiin alkaa ottaan pikkuhiljaa selvää. Lasten kanssa minä oon kyllä aina ollu tekemisissä, enkä minä sillain pelkää osaanko minä tehdä mitään oikein tai huomaanko että jos sillä on jokin vialla. Yritän olla huolehtimasta liikaa asioista joihin en voi vielä vaikuttaa ja ratkasen ongelmat sitten kun niitä tulee vastaan.