Aapola viikonloppu.

Mitähän kello mahto olla?

Voi kuinka paljon sitä voikaan ikävöidä ystäviään ja kuinka ihanaa on tavata pitkästä aikaa ja huomata, että mikään ei ole muuttunut. Kaikki oltiin samalta luokalta ammattikorkeasta, ja ollaan oikeastaan koko kouluajan oltu tiivis porukka ja vaikka osa on muuttanut pois, yhteyttä ollaan pidetty (toisinaan vähemmän ja toisinaan enemmän). Ilman näitä ihmisiä koulunkäynti olisi ollut yhtä tuskaa!

Aapolassa ollaan oltu useampaan otteeseen, eri kokoonpanoilla tosin, niin kesällä kuin talvellakin. Paras paikka rentoutua ja unohtaa muu maailma, siellä aika pysähtyy ja ollaan vaan ja nautitaan toistemme seurasta. Tällä reissulla tehtiin kyllä pakkasennätykset, perjantaina meno matkalla hivottiin 30 miinus astetta ja siinä tuntumassa se pysy koko viikonlopun. Kamalasti ei ulkoiltu, mutta kävelyllä käytiin ja paistettiin iltapalamakkarat notskilla. Oikeastaan syötiin koko viikonloppu... Mutta niin meille kyllä on aina käynytkin, ikinä ei ole ruoka kesken loppunut vaikka tavaraa on ollut monta säkillistä.

Melkeen täyskuu. Pakkasta ja utua.

Sen verran oli tosiaan sitä pakkasta, ettei oikeen ehtiny laittaan kameraan tarvittavia asetuksia, mutta kyllä tuosta jotain selvää saa. Sovittiin myös ettei pidetä näin pitkää taukoa ja että mennään, jos mahdollista, ensi kesänä Hailuotoon. Ja tässä vähän vilausta paljonko meillä oli sitä syötävää...

Näitähän me ei syöty ku ollaan herkkulakossa.

Toivottavasti kaikki pääsi/pääsee ehjinä perille Hettaan, Ouluun ja Uuteenkaupunkiin tai Turkuunko se Jenna oli menossa. Kiitos että ootta olemassa!