Torstai on toivoa täynnä.

Tulin taas pariksi päivää kotiakotia toteuttaan itseäni. Ajatuksena oli saada valmiiksi tai alottaa kolma purnukaa; äidin kukkaruukku, lampunvarjostin ja yksi jota en vielä paljasta. On se vaan mukava olla kotona, sai syödä äidin ruokia, nauttia täydellisestä kuutamon valosta (viime yönä) ja tämä nyt saattaa hämmentää jotakuta, mutta kirjastoauto. Sama kirjastoauto on käyny aina mejän pihassa jokatoinen torstai ja autoa ajaa vuorotellen kaksi miestä, olen tosiaan jo 25 vuotta, toisin sanoen ei tehnyt tiukkaa käydä kirjastoautossa välihousut jalassa. Äiti lämmitti aamusta leivinuunia ja keittiössä tarkeni vallan hyvin kalsarisiltaan, ja tuli sitten vähän kiire sinne autoon, varmistin sitten äitiltä että kehtaanko mennä kalsarisiltaan kirjastoautoon, sain luvan.

Lampunvarjostin

Äitin kukkaruukku

Hionnan, muutaman spreijauksen, tuskan huokaisujen ja lisäspreijausten jälkeen sain ruukun valmiiksi. Onneksi äiti sanoi, että tällä kertaa pitää tehä rumempi, että kehtaa laittaa multaa sisään. Siitä tuli kyllä vähän nävös.. Mutta noh. Pinta sisältää mm. peukaloiden sormenjäljet, vähän levenneet spreijaukset ja Lotan karvoja.

Kukkaruukku

Sain sitten melkeen valmiiksi varjostimen, reijät täytyy tehä sitten ku pääsen kaupunkiin, jos ukolla olis jääny pieniä poranteriä minun luo.

Tähän teen tähtikuviota.

Lotta oli kaverina. Se tietää kenen autoon saa mennä ja kenen ei. :)

Tänään oli tosi kylmä, mutta oli kyllä komia ilmakin. Lintuja oli syömässä niin paljon, että piti päivällä käydä lisäämässä siemeniä lintulaudalle ja taas oli Punatulkkuja puiden oksilla keikkumassa. Äiti otti poronlihaa sulamaan aamulla, niin tein sitten ulkofileestä ja paistista kunnon pihvejä, pippurisen kermakastikkeen kanssa. Huonoa täällä kotona kokkailun kanssa on se, että ruoan pitäisi olla valmis aina kun iskä tulee kotiin, ja siitä ei ikinä tiiä millon hän saapuu paikalle. Pihvejä ei oikeen kehtaa valmiiksi paistaa, kun menee sitten vaan sitkaaksi. Varsinki tuo poro, kun se on niin pienilihaista ja vähärasvaista. Mutta voi että oli hyvää, punaista keskeltä, mutta silti kypsyny. Kyllä porokin on hyvä liha, vaikka äidin mielestä liian vahvaa. Maistuuhan porossa enemmän metsä, entä hirvessä.

Talvi tulee.

Viimeinen kuva onkin sitten pienimuotoinen arvoitus. Tällaista jälkeä tuli, kun työstin kolmatta purnukkaa mistä vihjaisin jo alussa. Äiti tykkäs minun touhusta todella paljon, mutta lapsihan on terve kun se leikkii. Niin ja met ollaan melko varmasti saatu se tontti mitä viikko sitten haettiin! Miehen isä oli avannu kirjeen, ku oli säikähtäny että minkä karhukirjeen se poika on kaupungilta saanu! Nyt sitten tuleva appiukkokin tietää mejän suunnitelmista. En tiedä millon uskallan seuraavan kerran mennä käymään kylässä.. Mutta JEE!! Voi alkaa vähän enemmän tietoisesti suunnittelemaan kaikkea.

Liittyy purnukkaan numero 3.