Vuosi 2013, mitä tulikaan tehtyä.

Ostin ensimmäisen oman autoni, maksoin sen kerralla poiskin. Puoli vuotta sitä metästettiinki, aika läheltä se sitten löytyikin, otin matkaan samantien. Päätettiin että muutetaan Taavin kans yhteen, sen jälkeen tultiin siihen tulokseen että mehän rakennetaan oma talo. Taavin ehotus itseasiassa, en minä olis sellasta sille uskaltanu ees ehottaa, että osaa se yllättää minunki mies. Sitten ei muutakun tontin metästykseen, ja viimein se löytyi ja nyt kuun alussa maksettiin tontin varausmaksu. Erittäin jännä tunne kun tietää osotteen, missä tulee asumaan rakkaan kanssa toivottavasti loppu elämän. Ei tartte enää kattella katuvaloja tai miettiä mihin aikaan kuuntelee musiikkia tai muuten vaan möykkää.

Olen myös ollut vuoden samassa työpaikassa, parasta siinä on kun saa tehä töitä vielä ihmisten kanssa, jotka olivat siellä kun tulin. Olen huomannut, että en todellakaan ole helpoin ihminen työkaverina, pomotan aika paljon ja sanon toisinaan aika töksäytellen/töykeästi mitä ajattelen ja jos joku ei toimi. En jaksa padota kaikkia ajatuksi sisääni. Taavikin on varmasti saanut kokea tämä minun pimeän puoleni. Mutta onneksi hän on ku viilipytty minun seurassa, laskee minun verenpainetta pelkällä olemassa olollaan (toisinaan kyllä nostaakin sitä).

Sellasta on tapahtunu tänä vuonna, ja paljon muutakin. Muistoja joita ei halua unohtaa, eka tapaaminen appivanhempien kanssa, reissut kullan kans Kittilään ja kotia, sukujuhlia, jolloin taas muistaa että perhe on paras ja pahin, mutta ei siitä eroon pääse. Seuraavaa koulutusakin olen hieman jo hahmotellut päässä, en tiedä milloin on sen aika. Olen minä miettinyt myös talon sisustusta ja muita huoneratkasuja, veikkaan että se leivinuuni on suurin murheen kryyni.

Vanha sitä jo alkaa olemaan, ajattelin että olisin lähteny kuokkiin kaverien juhlia ja kaupungille pitkästä aikaa juhlimaan, mutta väsyhän se yllätti, ei jaksa enää näitten työpäivien jälkeen lähtä yhtään mihinkään. Istun keittiönpöydän ääressä ja kattelen ikkunasta raketteja. Avasin viinipullonki ettei tartte lähtä ajeleen mihinkään kattoon raketteja, vaikka meillä töissä oli viime vuonna komiat tulitukset. Joskus sitä suunniteltiin oikeen uuden vuoden juhlia ja yritettiin laskea että kuinka paljon juotavaa sitä tarvii illaksi... Juu ei enää, onneksi. Taavi on luvannu lopettaa tupakan polton kokonaan, minä lupasin vastavuoroisesti lopettaa sipsien syönnin kokonaan. Sipsit on oikeasti se syy miksi minä näytän tältä, se on aina ollu minun pahe. Oliskohan siinä tarpeeksi tietoa mitä minulle on tänä vuonna tapahtunut? Niin ja alotin tämän blogin. Nyt palaan suunnittelemaan keittiötä, siitä tulee hieno, ei välttämättä heti, mutta jossain vaiheessa kun se saadaan valmiiksi. Onnellista ja tapahtumarikasta vuotta 2014 kaikille, kiitos kun olette olemassa. Elina kuittaa ja kiittää.