lauantai 21. joulukuuta 2013

Pari viiniä jouluksi

Näin joulun alla  mietin, että voisin vähän mainostaa viinejä. Ja eritoten viinejä, jotka sopivat joulupöytään, toisin sanoen suun myötäisiä ja maistuvia viinejä. Ensimmäisenä valkoviini jota juon aina kun en keksi mitä viiniä joisin. Sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, minkä ruoan kanssa tahansa, nimensä mukainen joutuisa viini. Suosin saksalaista myös viineissä; Devil´s Rock Riesling. Tätä maisteltiin joskus koulussa ja sille tielle on jääty. Saksalaista laatutyötä.

Devil´s Rock Riesling

Sitten punaviini, jonka ostin ihan vaan mielenkiinnon vuoksi, kun en erityisemmin italialaisista taikka ranskalaisista (vanhoista viinimaista) viineistä ole perustanut. Tämä oli tullu Alkoon uutuutena ja tuli jonkin sortin olo, että tuota pitää maistaa. Italiasta, Toscanasta Santa Cristina. Rypäleitä kaksi, Sangiovese (jota en ole ainakaan muistaakseni maistanut) ja Merlot, toimiva yhdistelmä täytyy sanoa. Pidän enemmän valkoviineistä, mutta juon mielelläni myös punaviinejä, mutta pari lasillista menee kyllä. Tämän viinin kohdalla kävi vaan aika hauska juttukin. Tein ukolle mutakakkua ja päätin sitten nauttia suklaista mutakakkua ja punaviiniä, jokaikisen kulauksen jälkeen sain kamalan aivastuskohtauksen, siis aina kun otin hörpyn punaviiniä jostain syystä alkoi aivastuttaan. Taavi teki minulle diagnoosinkin, että olen ilmiselvästi allerginen kaikille viineille. Onneksi hällä ei ole minkään sortin valtuuksia tehdä sellaista diagnoosia, joten voin jatkaa harrastustani.

Santa Cristina, Sangiovese, Merlot

Jos jollakulla on onkelmia jouluviininsä valinnassa, suosittelen kokeilemaan näitä viinejä. Molemmat ovat myös kohtuu hintaisia, ei tarvi venyttää penniä näiden suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti