Sisällä ja ulkona, talvi on paras vuodenaika.

Talvi on ihana! Ulkona on kaunista, ilma raikasta ja ulkona on aina tekemistä. Sisällä saa illan tullen sytytellä kynttilöitä, lämmittää leivinuunia ja leipoa. Tänä talvena vaan on ollu melkosta sahausliikettä elohopean kanssa, pari viikkoa sitten oli pakkasta -37 astetta parhaimmillaan ja nyt on pari astetta plussan puolella, ja on muuten liukasta. Onneksi enää ei ole töitä, ettei tarvi lähtä liikenteeseen jos ei halua, eli jätän jo pihan kolaamiset Taaville tai soitan siskolle, jos alan hautautumaan lumen alle. Odotan vaan että tämä maha häviäis ja sais nukkua normaalisti, tai ainakin normaalissa asennossa, ahistaa koko ajan kun pitää vaihtaa asentoa ja asennon vaihto vasta onki hankalaa. Kaverin liikkeet on vähän muuttuneet, enää ei tule niin kovia karate iskuja, vaan on enämpi venyttelyä ja kokeilua saako enää raajoja suoraksi. Alkaa vissiin tila jo loppuun kesken.

Kävin taas kirppiksiä kiertään ja löysin taas pari kestovaippaa, yhet housut ja paidan sekä pari pikkusta tuttipulloa. Pitää varmaan jossain vaiheessa ostaa kaikenvara maitoa, jos minusta ei maitoa kaverille heru. Makkariin mietittiin jo uutta järjestystä Taavin ehdotus varmaan toteutetaan (pinnasänky on sen puolella sänkyä, en tiiä missä vaiheessa huomaa tämän). Olohuoneeseenkin olen jo miettinyt uuden järjestyksen, mutta  en minä enää jaksa siirrellä huonekaluja, niin kaikki jääpi oottamaan että Taavi on kotona ja se innostuu touhuaan (eli minusta liiankin kauan).

Pientä somistusta olohuoneeseen.

Valkosia ruusuja ja mursketta.

Viikonloppuna olin kotonakotona käymässä Pekun kans. Olihan meillä hauskaa, käytiin lauantaina ja sunnuntaina metässä kävelemässä, minä kävin mummulassa saunassa (en muista millon viimeksi kävin mummun kans saunassa) ja sai istua äitin ruokapöydän ääreen. Muistin jopa ottaa kameranki matkaan ja leikkiin pitkästä aikaa kuvaajaa, vaikka omistankin ihan tavallisen kameran. En minä jaksais mitään isoa laukkua kantaakaan matkassa, taskuun sopiva kelpaa mulle. Tiesin että Peku on mielissään kun pääsee juokseen metsään, tykkää temmeltää lumessa niin paljon. Eikä sitä haittaa vaikka upottaa, sillon loikitaan vähän korkeammalle että pysytään pinnalla. Erittäin hyvin Peku minua tottelikin. Pariin kertaan piti kutsua Pekua, kun alko oleen aika pitkään poissa ja pariin kertaan lähti väärään suuntaan. Mutta kyllä sillä on karhukoiran luonne, tottelee vasta sitten kun itse niin haluaa, jos on joku hyvä haju niin se haistellaan loppun asti.

Sinistä taivastakin näki pitkästä aikaa.

Peku osaa omatoimisen kuntoilun.

Luminen kaveri ja komia sellanen.

Sinne metsään se on menossa, mietin että kaippa se osaa tulla takaski.

Piti huutaa se takasin mutta totteli kumminkin.

Minä niin tykkään!!