perjantai 30. toukokuuta 2014

Kesäloma kohta puolessa välissä.

Niin se vaan aika rientää, kohta kaksi viikkoa takana ja onneksi vielä samanverran edessä. Mitä oonkaan saanu aikaan?  Reissu Torniossa, muutama päivä tontilla polttamassa risuja ja keräämässä puita Taavin kans, kävin parin yön reissulla Kittilässä kattoon kummityttöä ja muuta perhettä, leivottu sisarusten päättäjäisiin, kävin minä vielä tänään iltapuhteena muutaman tunnin kantamassa pöllejä ja risuja kasaan tontilla (ei tarvinnu lähtä salille ja sai raitista ilmaa).  Huomenna juhlitaan ku sisko saa ammatin ja lauantaina veljen peruskoulun päättäjäisiä, pitää varmaan laittaa veenkestävää ripsaria. Kaverilla pääsee oma lapsi kanssa koulussta, yhessä varmaan sitten märsätään penkeissä, toinen toisessa ja toinen toisessa päässä salia. Voi kamala mitä siitäki tulee..

Tällä puolen ojaa.
Leivinuunikin on sitten tilattu, huomenna käyn kirjottaan vielä K-Raudassa paperit siitä, että varmasti saahaan se. Moneen otteeseen ollaan sanottu että otetaan ja tilatkaa, mutta kai se pitää ottaa varman päälle. On meillä muuten puuta leivinuuniin ainaki pariksi vuodeksi. Mitäs muuta tässä on tapahtunu, niin se rakennuslupakin saatiin vihdoin ja viimein. Ensi viikolla alkaa sitten totinen touhuaminen, alotuskokoukset, kaivurit ja luput puut ja risut pois tieltä. Sitten on yks tuhannen muurahaiskeko, siihen on kaadettu jo pari purkkia myrkkyä, mutta vielä siellä jyllätään. Tulleen se varmaan täytyypi laittaa että kuolee.

Tällanen pikanen kirjotus, tai siis aikaahan tässä meni, ku teki muutakai samaan aikaan, mutta tekstiä ei kamalasti ole. Kuviakaan en Kittilässä muistanu ottaa, mutta sitäki enemmän ihania muistoja.

2 kommenttia:

  1. Ihana ko kävit <3. Tsemppiä kaikkeen härdelliin sielä ja terkkuja kotia!

    VastaaPoista
  2. Oli kiva käydä, toivottavasti taas pian nähään. Kiitosta, terveiset menee perille ja kaikki onnen toivotukset otetaan vastaan, niitä tarvitaan.

    VastaaPoista